Nykykotien hittiominaisuus menee parhaillaan muodista: "Ihmiset ovat viimein tajunneet..."

Oppitunti pienen yksiön sisustamiseen – sisustusarkkitehti vinkkaa: ”Jos sitä tilantuntua haluaa, niin…” 8:16
KATSO MYÖS: Oppitunti pienen yksiön sisustamiseen – sisustusarkkitehti vinkkaa: ”Jos sitä tilantuntua haluaa, niin…”

Aiemmin niin suosittu avokeittiö koki korona-aikana kolauksen. Sen suosio onkin asiantuntijoiden mukaan laskusuuntainen.

Sisustusohjelmissa sen näkee melkein joka kerta. Remonttisarjoissa kaadetaan seiniä, jotta se saataisiin aikaan. Vain muutama vuosi sitten useimmat kodinomistajat haaveilivat siitä

Trendit kuitenkin seuraavat aikoja, ja avokeittiön aika alkaa olla ohi, kertoo Insider.

Koronapandemia tappoi avokeittiön?

Kiinteistösivusto Realtor.comin toimituspäällikkö Rachel Stultsin mukaan jättihitiksi nousseiden avokeittiöiden suosio on laskusuuntainen. Koronapandemian aikana monille kävi selväksi, ettei yhdistetty keittiö-ruokailuhuone-olohuone olekaan paras ratkaisu.

– Olimme kaikki jumissa sisällä, emme päässeet mihinkään ja perheemme olivat siellä kanssamme. Yhtäkkiä koti, joka on vain yksi iso huone, ei edistänytkään elinmukavuutta, hän kuvailee Insiderille.

Sisustusuunnittelija Taylor Hill sanoi samaa jo keväällä 2023.

– Luulen, että ihmiset ovat viimein tajunneet seinien tärkeyden! Monissa perheissä työskennellään nyt kotoa käsin enemmän kuin koskaan. Siksi äänenvaimennuksesta ja eri tilojen erottelusta on tullut toiminnallinen tarve, hän kuvasi Better home & gardens -lehdelle.

Erillinen ruokailuhuonekin tekee paluuta

Nyt kansa toivoo määriteltyjä tiloja tai mahdollisuutta rajata niitä tarvittaessa. 

Stultsin mukaan erillinen keittiö on alkanut kiinnostaa ostajia.

– Ei avokeittiö varmaankaan kokonaan katoa, hän kuitenkin korostaa.

– Erillinen ruokailuhuone oli trendinä laskeva, ja mielestäni sekin tekee nyt paluuta, koska ihmiset haluavat erillisiä tiloja. 

Suunnittelija Sarah Ledermanin mukaan erilliset tilat antavat enemmän vapautta sisustamiseen; joka huoneella voi olla esimerkiksi oma teema.

– Käyttäisin räikeää tapettia ruokailuhuoneessa, mutten olisi yhtä rohkea isossa, moneen käyttöön tarkoitetussa tilassa, hän kuvasi Marthastewart.comille.

Tässäkö syy avokeittiöiden suosioon tv-ohjelmissa?

Mutta mikä avokeittiöistä teki suosittuja? Onko kyseessä vain remonttiohjelmien luoma harha?

New York Timesille työskentelevä Ronda Kaysen paljasti haastattelussa 2019, että avokeittiöiden suosiolle amerikkalaisissa remonttiohjelmissa saattaa olla erikoinen syy: katsojat pitävät siitä, että koko talo perataan ja seiniä kaadetaan.

– Se [ohjelmia näyttävä yhtiö HGTV] rakastaa avokeittiöitä, koska sillä saa mieskatsojia. Miehet rakastavat katsoa lekoja ja seinien kaatamista, Kaysen kuvasi.

– Se on televisiota varten. Ei välttämättä talon parasta varten.

Insiderin mukaan HGTV ei kommentoinut väitettä.

Katso myös: Äiti asuu 22 neliön asunnossa kahden lapsensa kanssa – tältä koti näyttää

Lue myös:

    Uusimmat