Nykyavioliitot on tuomittu epäonnistumaan – tämä mies kertoo, miksi

Huffington Postin Anthony D’Ambrosio uskoo, että sosiaalinen media pilaa avioliiton.

Nykyavioliitoista moni päätyy eroon. Huffington Postin Anthony D’Ambrosio uskoo keksineensä syyn.

Periaatteessa avioliiton idea on yksinkertainen: rakastutaan ja jaetaan elämä toisen kanssa. Kuitenkin myös D’Ambrosio on eronnut. Hän tapasi vaimonsa jo vuonna 2004, ennen kuin sosiaalinen media ja Tinder olivat kaikkialla. Tekstaaminen oli suosittua, ja jos toisen halusi tavoittaa varmasti, kannatti koputtaa hänen ovelleen.

Nykymaailmassa asiat ovat toisin, D’Ambrosio toteaa.

– Sukupolveamme ei ole varustettu avioliittojen varalta, ja tässä on syy siihen, D’Ambrosio sanoo ja listaa sitten viisi syytä avioliittojen epäonnistumisiin.

1. Seksi hiipuu pois

D’Ambrosio kuvaa itseään seksuaaliseksi ihmiseksi ja ihmettelee samalla nuoria pareja, jotka eivät harrasta seksiä.

– Harrastamme seksiä kerran parissa viikossa, tai sitten, kun on aika tulla raskaaksi. Seksi on kotityö. Et enää katso kumppaniasi ja halua repiä hänen vaatteitaan pois, vaan sen sijaan pelkäät ajatustakin seksistä. Eikö tämä ole muiden mielestä hullua?

2. Taloudelliset vaatimukset rampauttavat

D’Ambrosio huomauttaa, että vuosia sitten talon ostaminen ei maksanut 300 000 dollaria. Nykyihminen sen sijaan tarvitsee työn vain maksaakseen opintolainansa; kuitenkin työtä on lähes mahdotonta löytää. Jatkuva taloudellinen paine kuormittaa ja pilaa parisuhteen.

– Se estää meitä elämästä elämäämme. Meillä on niin kiire maksaa laskuja, että ehtisimme nauttia nuoruudesta. Unohtakaa illalliselle meneminen, asuntolaina täytyy maksaa. Vuosipäivälahjat pitää jättää väliin tänä vuonna, koska opintolaina erääntyy kuun lopussa. Lomat? Ei käy, D’Ambrosio kuvaa.

Moni yrittää elää kuten isovanhempansa, mutta elämäntyyli edellyttää velkaa.

– Osa elämästä on kyky todella elää. Jos meillä ei ole rahaa elää, se vie pois tärkeän osan parisuhdetta.


3. Olemme yhteydessä muihin enemmän kuin koskaan, mutta samalla olemme erossa

– Ollaanpa nyt rehellisiä, viimeksi kun ”puhuit” rakastamallesi ihmiselle, et edes kuullut tämän ääntä, D’Ambrosio suomii.

– Olet ehkä töissä, salilla, ehkä lasten kanssa jalkapallomatsissa. Olette kenties samassa huoneessa. Pyysit vaimoasi varaamaan ravintolapöydän… Tekstarilla. Miehesi tilasi kukkia työpaikallesi… Sovelluksella, joka hänellä on puhelimessaan. Etsitte kumpikin kalusteita uuteen kotiinne… Pinterest-sovelluksessa, D’Ambrosio jatkaa.

Nykymaailmassa mihinkään ei vaadita fyysistä yhteyttä. Tunteet on poistettu, ja tilalle on tullut värikkäitä puhekuplia näytöllä, D’Ambrosio kuvaa.

– Jotenkin olemme oppineet loukkaantumaan tekstistä näytöllä, syyttämään muita ”vihaisuudesta” tai ”surusta”, vaikka todellisuudessa emme tiedä, mitä vastapuoli tuntee. Haluatko tietää, miksi isoäitisi ja isoisäsi juuri juhlivat 60. hääpäiväänsä? Koska he eivät rullanneet Instagramia läpi surren sitä, mitä John söi illalliseksi. He eivät olleet Facebookissa kritisoimassa muita. He eivät olleet lomalla ”snäppäilemässä” ystävilleen.

4. Huomionhakuisuutemme voittaa halumme tulla rakastetuksi

Sosiaalinen media antaa huomiota ja julkisuutta helposti: yksi selfie, ja tuhat tykkää. D’Ambrosio kertoo näkevänsä sosiaalisessa mediassa jatkuvasti kuvia ihmisistä juhlimassa design-vaatteissaan upealla klubilla, vaikka tosiasiassa D’Ambrosio tietää samojen ihmisten painivan suurten rahaongelmien kanssa. Kuvien ainoa tarkoitus on ilmaista menestystä, vaikka menestys olisi harhaa.

– Jos haluat rakastaa jotakuta, lakkaa hakemasta huomiota kaikilta, koska et koskaan tule olemaan tyytyväinen yhden ihmisen antamaan huomioon. Sama pätee rakkauteen. Rakkauden kuuluisi olla pyhää. Et voi rakastaa toista, jos mietit samalla, mitä muut sinusta ajattelevat.

5. Sosiaalinen media kutsui tuhansia ihmisiä sänkyyn kanssasi

D’Ambrosion mukaan yksityisyys on nykymaailmassa kadonnut. Mikään ei ole pyhää; kaikki on netissä kaikkien nähtävillä.

– Sen sijaan, että nauttisimme hetkestä, hukumme kyberavaruuteen, yritämme keksiä parhaan statuspäivityksen tai täydellisen filtterin. Siinä, että jakaa hetkiä elämästään, ei ole todellakaan mitään pahaa. Teen sitä itsekin. Mutta mihin vedämme rajan, D’Ambrosio kyselee.

Mies ihmettelee nykyihmisen tahtoa kutsua vieraita kotiinsa, treffeilleen, vaatekaappiin, autoon ja rannalle, vaikka avioliiton pitäisi olla ”pyhä”.

Kaikesta huolimatta D’Ambrosio haaveilee edelleen tosirakkaudesta.

– Pahoin pelkään, että maailma, jossa elämme, on kasannut esteitä tiellemme matkalla siihen onnelliseen elämään toisen ihmisen kanssa. Jotkut asiat ovat hallinnassamme, toiset eivät.

Asiaa pettämisestä:


Lue myös:

    Uusimmat