Mainos

Nuorukaisen inssiajo hylättiin täysin mielivaltaisesta syystä – oikeus toteutui vasta valituksen jälkeen

Uusiseelantilainen teinipoika oli joutua melkoisen oikeusmurhan kohteeksi, kun hänen inssiajonsa hylättiin eriskummalliselta kuulostavan syyn vuoksi.

Pääkuvan video

Tällainen on B-kortin ajokoe

Katso Autoliiton videolta, millainen on ihan aito suomalainen inssiajo.

17-vuotiaan Michael O'Brienin inssiajo päättyi hylkäykseen viime maanantaina. Syynä ei ollut O'Brienin oma toiminta, vaan yksinkertaisesti se, että auton bensavalo syttyi, kun suoritusta oli takana noin puolet.

O'Brienille kerrottiin, että hän joutuisi odottamaan kaksi viikkoa ennen kuin hän saisi yrittää uudelleen. Myös koemaksu perittäisiin häneltä uudelleen.

Isä Jesse O'Brien teki mielivaltaiselta vaikuttavasta hylkäyksestä valituksen.

– Halusin nähdä, missä sanotaan bensavalon syttymisen olevan suora hylkäysperuste. Siinä ei mielestäni ollut mitään järkeä, isä kertoi NZ Heraldille.

Vastausta ei onneksi tarvinnut pitkään odotella, sillä jo keskiviikkona hänelle kerrottiin, että Michaelin inssin hylännyt nainen oli tehnyt virheen.

– On tärkeää, että autot ovat ajokokeessa kaikin puolin kunnossa ja tarkastettuja ennen suoritusta, mutta polttoaineen merkkivalon syttyminen ei ole peruste suorituksen hylkäämiselle, katsastusyrityksen edustaja totesi.

Kyseessä oli Michaelin toinen yritys. Ensimmäisellä kerralla hänet hylättiin, koska hän ei pysähtynyt täysin stop-merkin kohdalla. Kolmas kerta toden sanoo?

Lähde: NZ Herald

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.