Nelikymppinen Tapio joutui ryöstön uhriksi Vantaan Myyrmäessä syyskuussa, lähellä paikkaa, jossa epäilty postinjakajan murha tapahtui kaksi kuukautta myöhemmin. Epäillyt tekijät ovat yhä karkuteillä.
Myyrmäessä asuva Tapio lähti lauantai-iltana 17. syyskuuta työvuoronsa jälkeen iltayhdentoista aikaan paikallisissa baareissa käymään. Yöllä ennen kahta hän haki grilliltä ruokaa ja lähti kävelemään kotiaan kohti.
Louhelan juna-aseman lähellä kevyenliikenteenväylällä alikulkutunnelin ulkopuolella Tapio näki nuorisoporukan seisoskelemassa. Hän ei kiinnittänyt nuoriin paljon huomiota, vaan oli aikeissa ohittaa heidät normaalisti. Toisin kuitenkin kävi.
– Minulla oli kädessäni valkoinen kangaskassi, jossa oli kotiavaimet ja lompakko. En muista, että he olisivat sanoneet minulle mitään, mutta yhtäkkiä yksi nuorista miehistä alkoi repiä kassia kädestäni, Tapio kertoo.
– Pidin kassista kiinni ja yritin vetää sitä takaisin, mutta siinä vaiheessa muutkin tulivat päälleni.
Tämän jälkeen Tapion muistikuvat ovat pimennossa. Häntä lyötiin ja hän menetti tajuntansa.
– Heräsin makaamasta jalkakäytävältä eikä nuoria miehiä näkynyt enää missään. Silmälasini olivat maassa vähän matkan päässä ja niistä oli toinen sanka irti. Kassiani ei ollut enää missään. Ymmärsin, että olin menettänyt tajuntani joksikin aikaa, mutta ajankulusta minulla ei ole tarkkaa käsitystä, hän kertoo.

