Nuorten Leijonien MM-ryhmässä muitakin kuin jääkiekon ammattilaisia: "Minulle ainakin on ollut valtavan suuri hyöty"

3:42
Tulosruutu: Kasper Simontaival ratkaisi näyttävästi – Nuorille Leijonille voitto vaiheikkaasta Tshekki-ottelusta

Suomen nuoret ja nälkäiset leijonat taistelevat Edmontonissa jääkiekon nuorten MM-kisoissa. Turkulainen Eetu Liukas edustaa leijonia ensi kertaa ulkomaan MM-turnauksessa.

– Hyvältä on tuntunut, ja tämä on ollut upea kokemus edustaa ja pelata leijonissa. Todellinen unelma on pukea leijonapaita päälle, totesi nuori, ensi kaudeksi HPK:hon siirtynyt laitahyökkääjä.

Liukas kiittelee joukkueenjohtoa ja valmennusta. Päävalmentaja Antti Pennasta hän luonnehtii ihmisläheiseksi johtajaksi, joka on ottanut urheilijoiden henkisen puolen hyvin huomioon.

– Meillä on mukana joukkueessa urheilupsykologi, ja hänen opeistaan ja läsnäolostaan on ollut valtavasti hyötyä. Psykologi Tatja Holm on järjestänyt joukkueelle ryhmäistuntojen lisäksi henkilökohtaisia tapaamisia. 

– Minulle ainakin on ollut valtavan suuri hyöty henkisen puolen valmennusjutuista, luonnehtii Liukas.

Torstaina otellun Tsekki-pelin jälkeen joukkueella on ollut kaksi välipäivää, joihin on kuulunut niin palauttelua kuin kehonhuoltoa ja jäätreenejäkin.

Liukas kehuu joukkueen yhteishenkeä ja sitä, miten kaverit ovat hitsautuneet yhteen. Pukukopissa on loistava henki ja ollaan luottavaisin mielin. Yhteinen sävel joukkueen kesken on löytynyt helposti, koska pelaajat ovat toisilleen jo entuudesta tuttuja.

Liukas jakaa hotellihuoneen TPS:sta tutun kaverin Kalle Väisäsen kanssa.

– Saimme itse esittää toiveen, että kenen kanssa mieluiten majoittaudumme. Toki me vietämme paljon aikaa yhdessä. Välipäivinä olemme ehtineet pyörähtämään myös Edmontonin ostoskeskuksissa.

Jurai Slafkovsky on omiensa puolella

Koronan vuoksi vuodenvaihteessa keskeytetyt kisat päätettiin järjestää nyt kahdeksan kuukautta myöhemmin. 

– Edmontonissa on koronan suhteen aika sama meininki kuin Suomessa. Täällä ei näy enää juuri ketään maskit naamalla, vaan ihan normaali meninki. Tietekin me olemme yrittäneet välttää tungoksia ja ihmismassoja, toteaa Liukas.

Sunnuntaina Suomi kohtaa Slovakian Suomen aikaa illalla pelattavassa ottelussa. Kysyttäessä onko entinen TPS:n joukkuekaveri slovakialainen Jurai Slafkovsky antanut vinkkejä tulevan vastuksen suhteen tyytyy Liukas hymähtämään ja vitsailee, että eiköhän kuittailut hoidu sitten pelin jälkeen.

– Kyllä Jurai on niin omiensa puolella. Niin kuin kuuluukin!

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja