Sihvonen: Antti Pennanen peluutti Nuoria Leijonia joukkuehenkeä tärvellen

3:42
Tulosruutu: Kasper Simontaival ratkaisi näyttävästi – Nuorille Leijonille voitto vaiheikkaasta Tshekki-ottelusta.

MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen analysoi Kanadan Edmontonissa pelattavien nuorten MM-kisojen kaikki Nuorten Leijonien ottelut. Toisessa pelissä vastaan asettui Tshekki ottelussa, jossa varsinainen peliaika ja jatkoaika päättyivät tasan maalein 3-3. Nuoret Leijonat käänsi pelin itselleen voittomaalilaukauksien jälkeen.

Kari Jalosen juonet

Nuorilla Leijonilla oli yllättävä vastus Tshekin puolella Suomea vastaan: Kari Jalonen.

Paradoksi on, että jos Tshekin liitto ei rekrytoinut Jalosta maan miesten maajoukkueen päävalmentajaksi, Jalonen valmentaisi juuri nyt Nuoria Leijonia.

Näki otsaluullakin, että Jalosella oli taktinen näppinsä pelissä mukana. Jalonen on konsultoimassa Tshekin nuorten maajoukkuetta Edmontonissa. Hän ei valmenna, mutta hän konsultoi, koordinoi ja tarkkailee.

Antti Pennasen Nuorilla Leijonilla oli kohtuullisen suuria vaikeuksia ottelun ensimmäisessä erässä Tshekin keskialueen (jaloslaisen) trapin kanssa.

Okei, laadukkaissa peleissä niiden ensimmäisissä erissä pelataan niin kuin nyt pelattiin kosolti viivelähtö vs. trap -asemia, mutta kumpi tahansa joukkue joutuu pinteeseen, jos oma maalivahti vuotaa. Tshekin 1-0-avausmaali meni selkeästi veskari Leevi Meriläisen piikkiin. Hyvänä päivänään Meriläinen olisi saattanut napata myös Tshekin 2-0-maalin, vaikka se hankalan tuplamaskin takaa lauottiinkin.

Pelin taso nousee

Toisessa erässä vuorostaan Tshekin maalivahti Jan Bednar hörppäsi yhden maalin, kun taas Suomen Meriläinen oli kerännyt itsensä hienosti ja nappasi ainakin yhden aivan ratkaisevan tärkeän kopin.

Antti Pennasen pelikirjassa toisessa erässä käännetään peliä nopeasti, paikoin jopa kategorisesti pystyyn. Sanoisin, että sekin oli nyt Tshekin tiedossa, tästäkin salainen agentti Kari Jalonen oli selvästi informoinut Suomen vastustajaa.

Toinen erä oli puolin ja toisin laadukasta lätkää. Sanoisin aikuisten jääkiekkoa sikäli, että kummankin joukkueen puolustusvalmius oli korkeaa luokkaa. Tshekki sai torjutuksi Suomen nopeat käännöt; eikä Nuoret Leijonat antanut enää ensimmäisen erän tapaan Tshekille ylivoimahyökkäysten poikasia.

Toisessa periodissa Nuoret Leijonat ei suostunut pelaamaan enää trapia, vaan pyrki paineistamaan, mutta Tshekillä ei ollut hädän päivää Suomen hieman myöhästelleen prässin kanssa. Fakta on, ettei Nuoret Leijonat saanut ajoitettua rintamahyökkäyksiään Tshekin siniviivalle riittävän hyvin päästäkseen hyvistä asemista paineistamaan.

Ratkaisu voittomaalilaukauksin

Kolmas erä mentiin tasaisissa merkeissä. Viidellä viittä vastaan pelaten maalien ollessa 2-2 joukkueet eivät sinänsä saaneet eroa toisiinsa. Kumpikin sai sauman pelata ylivoiman. Suomi torjui Tshekin ylivoiman, samoin Tshekki Suomen, vaan juuri ylivoiman jälkeen Roni Hirvonen tarjoili jälleen maagisella syötöllään Aatu Rädylle 3-2-maalin tekopaikan.

Vaan vielä kerran Tshekki tuli tasoihin – ja aavistuksen jälleen maalivahti Leevi Meriläisen avustuksella. Kun kävin maalia läpi erään maalivahtivalmentajan kanssa, hänen kantansa oli, että maali meni puolittain Meriläisen piikkiin. "Jään olisi pitänyt olla täysin ummessa", kuului asiantuntijalausunto.

Kun varsinaisella peliajalla paremmuutta ei saatu setvittyä, edessä oli jatkoaika. Siinä Suomi oli ehkä aavistuksen niskan päällä, mutta hetkensä oli myös Tshekillä.

Voittomaalilaukauskilpailussa pelin Suomelle ratkaisivat maaleillaan Roby Järventie ja Kasper Simontaival. Meriläinen oli erinomainen rankkareissa, hän suorastaan dominoi. Oikeastaan jokaisessa Tshekin yrityksessä Meriläinen oli tilanteen tasalla liikkumalla optimaalisen matkan ensin vastaan ja sitten pelaajan liikettä myötäillen kohti maalia.

Antti Pennanen rikkoi peluutuksellaan Suomi-lätkän huoneentaulun

En muista, milloin suomalaista maajoukkuetta on peluutettu näin, miten Antti Pennanen sen esikuntineen nyt teki. Ei voi sanoa, että peluutus oli edes NHL-tyylistä parhaiden pelaajien kuormittamista, se oli jopa jonkinlaista äärimmäistä junnulätkän peluutusta, jossa "parhaita" pelaajia kuormitettiin välillä joka toista vaihtoa.

Paljon – mutta nyt osin turhaan – kehutun ykkösvitjan Roni Hirvonen-Aatu Räty-Joakim Kemell peliaika muodostui suorastaan poskettomaksi. Ja siis siitä huolimatta, että Rädyn kolmikko oli läpi pelin liki alakynnessä Tshekin ykköskolmikkoa ja muitakin vastaan.

Troikka-Räty sai pelatuksi koko ottelussa vain kaksi tai kolme pidempää hyökkäysalueen hyökkäyspeliä! Kun vuorostaan kolmikko Roby Järventie-Joel Määttä-Kasper Simontaival pelasi jopa seitsemän kappaletta pitkiä hyökkäyksiä. Suomen kolmas hyökkäyskolmikko, ensin Samuel Heleniuksen ja sitten Oliver Kapasen johdolla pelasi pitkiä hyökkäyksiä kaksi kappaletta, ja nelosvitja ensin Kapasen ja sitten Heleniuksen johdolla niin ikään kaksi kappaletta.

Minulle jäi nyt käsitys, että Pennanen saattoi jopa rikkoa tämän joukkueen sisäisen kemian ja harmonian ylettömällä ykkösvitjan peluutuksellaan. Kuten sanoin, tähän tällaiseen ei olla suomalaisten joukkueiden piirissä totuttu.

On vaikea hahmottaa muutamaa seikkaa. Miksi juuri tämän ottelun tuloksen pakottaminen oli Pennaselle niin tärkeää, että hän pelin mittaan kiihtyen heitti koko ajan jäälle Rädyn kolmikkoa? Ja, siksi toisekseen, onko paras tulos saatavissa moisella peluutuksella? Epäilen. Luiskahtiko Kari Jalonen Pennasen ihon alle? Oireiliko Pennanen maalivahti-saagansa liki esiin nousseita ongelmia?

Pahaksi onnekseen Pennanen ottelun jälkeen vieläpä haukkui pelin laadun. Pennanen oli suorastaan tolaltaan. Lausunto ei kunnioittanut peliä eikä etenkään vastustajaa, joka pelasi todellisen nappipelin taktisesti, taistellen ja yksilöidensä taidolla.

Se, että vastustaja onnistuu maksimaalisen hyvin, onnistuu vieläpä ottamaan Suomen vahvuuksia pois, ei missään nimessä tarkoita, että pelin laadussa olisi ollut yhtään mitään vikaa.

Pennasen housuissa palaisin jo seuraavassa Slovakia-pelissä normaaliin suomalaisen jääkiekkoilun peluutukseen. Pennasen on nyt pikimmiten saatava kymmenkunta yltiöpeluutuksella joukkueen ytimestä sivuraiteelle ajettua pelaajaa palautettua takaisin joukkueen täysivaltaiseen jäsenyyteen.

Nuoret Leijonat kohtaa seuraavaksi Slovakian Suomen aikaa kello 21 sunnuntai-iltana.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja