Ruotsalaisesta jääkiekkomaalivahdista Melker Thelinistä, 19, on tehty sosiaalisessa mediassa syntipukki. Nuorukaista on kritisoitu rajusti jatkoaikamaalista, jolla Suomen Benjamin Rautiainen yllätti hänet alle 20-vuotiaiden MM-välierässä.
Ruotsi hallitsi lauantaina Ottawassa pelatun MM-välierän varsinaisen peliajan loppua mielin määrin ja peli oli pitkälti sen näpeissä myös jatkoajalla, kunnes sille tuomittiin rangaistus. Suomen saaman ylivoiman aikana Benjamin Rautiainen kihautti 4–3-maalin ovelalla laukauksella pienestä kulmasta Melker Thelinin längistä. Nuoret Leijonat eteni loppuotteluun, Ruotsilla oli edessä pronssimatsi.
Se oli monille ruotsalaisille karvas pala. Pettymystä purettiin osin kohtuuttomallakin tavalla, kun verbaalista sontalastia kaadettiin sosiaalisessa mediassa maalivahti Melker Thelinin niskaan. Ennen jatkoaikaa Suomi oli latonut kolme hyväksyttyä maalia hänen taakseen toisessa erässä ja lisäksi yksi osuma hylättiin niukan paitsion takia.
Ruotsin maalivahti-ikoni Tommy Salo on seurannut keskustelua ja on Hockeysverige.se-sivuston mukaan näreissään. Legenda huomauttaa, että kyse oli Thelinin ainoasta MM-kisoissa häviämästä ottelusta, jatkoajalla.
– Maalivahdilla voi olla rankkaa. Vaikka voittaisitkin ottelun mutta päästät paalin, saat silti kritiikkiä. Minusta se on vähän kummallista. Tärkeintä on, että joukkue voittaa ottelut, minkä hän on tehnyt lukuun ottamatta yhtä jatkoajallista peliä, Salo sanoi.


