Nuorten Leijonien huippulupaus myöntää pelaajahankintojen vaivanneen mieltä: "Välillä tuntui, että pääseeköhän sinne enää koskaan takaisin"

Kärppien hyökkääjä Aku Räty kuvailee MM-leiritykseen pääsemistä kunnia-asiaksi:"Ennen kautta en olisi uskonut, että pystyisin pelaamaan näin hyvin miesten kanssa" 4:16
Videolla Aku Rädyn haastattelu.

Kärppien 18-vuotias Aku Räty on mukana Nuorten Leijonien viimeisessä leiriryhmässä, josta valitaan Tshekin MM-kisojen joukkue. Räty myöntää MTV Urheilulle, että Kärppien pelaajahankinnat ovat vaivanneet mieltä.

Räty on pelannut tällä kaudella 19 ottelua liigassa. Tehopisteitä on kasassa viisi (2+3). Räty kertoo, että hän on parantanut Kärppien liigaryhmässä kokonaisvaltaista pelaamistaan. 

– Kärpissä vaalitaan työntekoa ja joukkueelle pelaamista. En ole pelannut ikinä omaan pussiini. Ennen kautta en olisi uskonut, että pääsen pelaamaan näin paljon Liigaa ja että pystyisin pelaamaan näin hyvin miesten kanssa, Räty toteaa.

 – Totta kai haluaisi pelata mahdollisimman paljon Liigassa. A-juniorit ovat kuitenkin siinä vieressä ja olen saanut sieltä hyvää roolia. Silloin, kun kaikki oli terveenä ja koko ajan ostettiin uusia pelaajia, niin välillä tuntui, että pääseeköhän sinne enää koskaan takaisin. Toisen epäonni on toisen onni. Olen päässyt taas pelaamaan Liigaa loukkaantumisien myötä ja nyt pääsin tänne, Räty summaa.

MM-kisojen lopullinen pelaajisto valitaan maanantaina tai viimeistään tiistaina. MM-joukkueeseen pääsemistä Räty ei lähde stressaamaan.

– Mietin vain, että antaa tekojen puhua puolestaan. Jatkan vain hyviä peliesityksiä, niin luulen, että se riittää, Räty sanoo.

MM-leiriryhmässä on myös Rädyn veli Aatu, joka on pelannut 12 Liigan ottelua tehoin 2+2. Nuorten MM-kilpailut käynnistyvät tapaninpäivänä 26. joulukuuta. 

Katso yllä olevalta videolta Aku Rädyn koko haastattelu.

Lue myös:

    Uusimmat