Video: Nuorta miestä epäillään kolmesta ryöstöstä – uhkasi teräaseella, poliisi toivoo vihjeitä

Helsingin poliisi toivoo vihjeitä liittyen kolmeen viikon sisällä tapahtuneeseen liikeryöstöön Helsingin Herttoniemessä. Kaikissa tapauksissa tekijäksi epäillään samaan naamioitunutta ja teräaseella varustautunutta nuorta miestä.

Ensimmäinen ryöstö tapahtui keskiviikkona 11. tammikuuta, kun mies saapui Eränkävijäntorin kupeessa sijaitsevaan lähikauppaan kello 21.35. Päällään miehellä oli vaalea, hupullinen puseromallinen takki ja tummat housut. Valvontakamerakuvista näkyy, että takki on miehen päällä todennäköisesti nurinpäin.

Kassalle kävellyt mies sai haltuunsa vähäisen summan rahaa ja poistui sen jälkeen liikkeestä. Kaupassa oli samaan aikaan muutama asiakas, mutta kukaan ei loukkaantunut fyysisesti tapahtuman yhteydessä. Miehen poistumissuunnasta ei ole tietoa.

Toinen ryöstö tapahtui maanantaina 16. tammikuuta kello 18.30 Eränkävijäntorin läheisyydessä sijaitsevassa kioskissa. Paikalle saapunut mies oli pukeutunut samanlaiseen vaatetukseen kuin edellisessäkin ryöstötapauksessa, vaatien kassalta suusanallisesti rahaa teräase kädessään. Mies ei kuitenkaan onnistunut saamaan rahoja vaan poistui kioskista ilman saalista.

Kioskissa oli samaan aikaan muita asiakkaita, mutta kukaan ei loukkaantunut fyysisesti. Todistajan mukaan mies oli kioskista poistunut juosten Portimopolun suuntaan.

Helsingin poliisilaitos julkaisi 17. päivän ryöstöstä videon Facebook-sivuillaan.


Puhui mahdollisesti virolaisesti murtaen

Kolmannes teko tapahtui lähikaupassa tiistaina 17. tammikuuta kello 14.45 Herttoniemen metroaseman läheisyydessä. Edellisissä tapauksissa kuvailluksi henkilöksi epäilty mies sai teräaseella uhkaamalla saaliiksi vähäisen summan rahaa. Tässäkään tapauksessa muut kassalla olleet henkilöt eivät loukkaantuneet tapahtuneessa.

Tällä kertaa mies oli pukeutunut baseballtakkiin, jossa tumma vartalo-osa ja harmaat hihat. Puseron rinnassa suurikokoinen logo "NEW". Kaupasta mies oli poistunut Hiihtomäentietä Herttoniemen kirkon suuntaan.

Koska uhkaamista on tehostettu teräaseella, tutkii poliisi rikoksia törkeinä ryöstöinä ja törkeän ryöstön yrityksenä.

Rikosten uhrit ja todistajat ovat kuvanneet miestä arviolta parikymppiseksi. Miehen pituus on noin 180–185 senttimetriä ja vartalo normaali. Mies on tapahtumien yhteydessä puhunut suomea, mutta puhetta on kuvailtu vierasperäiseksi, mahdollisesti virolaiseksi aksentiksi.

Poliisi pyytää yleisön apua miehen henkilöllisyyden selvittämiseksi. Tiedot voi ilmoittaa virka-aikana Helsingin poliisin numeroon 0295471005 tai lähettää sähköpostilla osoitteeseen ryosto.helsinki@poliisi.fi.

Lue myös:

    Uusimmat