Nuorilla tavattu koronaviruksen piilevää oiretta – jos kärsit "covid-varpaista", on se lääkärin mukaan kuitenkin hyvä uutinen taudista toipumisen kannalta
Lääkärit eri Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa ovat hämmästyneet iho-oireiden lisääntymisestä. Syylliseksi on epäilty koronavirusta.
Espanjassa, Italiassa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa lääkärit ovat alkaneet epäillä, että koronavirus saattaa aiheuttaa osalla potilaista iho-oireita. Koronan epäillään aiheuttaneen joillekin potilaille eksanteemaa (epätarkka punoittava ihottuma vartaloon), nokkosihottumaa ja kylmänkyhmyksi kutsuttavaa iho-oiretta, jota voi esiintyä sormissa tai varpaissa.
Kylmänkyhmyksi kutsutaan tyypillisesti sormissa tai varpaissa esiintyvää iho-oiretta, jossa iholle ilmestyy punainen tai sinertävä läiskä. Läiskä saattaa aristaa, kutittaa tai kihelmöidä.
Raportoitu ympäri maailman
Kansainvälistä kirjallisuutta tarkkaavaisesti seuraava ihotautilääkäri Nicolas Kluger kertoo MTV Uutisille, että iho-oireita on huomattu etenkin nuoremmalla väestöllä. Muutama tapaus on myös saanut positiivisen COVID-19-tuloksen. Silti on vielä liian aikaista sanoa varmasti, minkälainen yhteys koronalla on ihosairauksiin.
– Vielä ei olla täysin varmoja siitä, että se johtuu covidista. Asiasta tarvitaan lisää tutkimusta. Opimme kuitenkin koko ajan lisää koronasta.
Kylmänkyhmyjen ilmestyminen on hämmentänyt eteläeurooppalaisia ihotautilääkäreitä, sillä yleensä kyseinen ihotauti ilmenee aikoina, kun on kylmää ja kosteaa. Ajankohta on siis epätyypillinen.
– Yhdysvalloissa kylmänkyhmyjä on alettu kutsua jopa covid-varpaiksi. Näitä on tavattu erityisesti nuorilla potilailla ja yksityisellä vastaanotolla.
Kylmänkyhmyjä, tai covid-varpaita, on raportoitu Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta ei esimerkiksi koronaepidemian alkupisteessä Kiinassa. Vielä ei tiedetä, miksi.
– Kylmänkyhmyistä ei ole kerrottu Suomessakaan. Toisaalta meillä on vähemmän koronatapauksia kuin vaikka Ranskassa. On myös mahdollista, ettei niitä ole osattu yhdistää koronatartuntaan.
Hyvä merkki?
Klugerin lääkäriystävä hänen kotimaassaan Ranskassa on nähnyt kylmänkyhmyn saaneita potilaita. Ranskalaiskollegan näppituntuma on, että ikävältä näyttävä kylmänkyhmy varpaassa tai sormessa saattaa kuitenkin olla hyvä signaali.
– Hän on yhdistänyt sen lievään tautiin. Kylmänkyhmy aiheutuu interferonin sytokiinin lisääntymisestä. Niillä koronapotilailla, joilla on vakava tauti, interferonin taso olisi ollut matala.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää