Nuori nainen putosi jäihin pilkkireissulla – netissä kommentoitiin heti painoa ja ulkonäköä: "Melkein kuolin, ja tällaisia asioita ihmisillä on sanottavanaan"

Korisa liukastui ja putosi laiturilta jäihin. Naisen kauheasta kokemuksesta jaettiin opetusmielessä video, jonka kommentoijat keskittyivät kuitenkin ihmettelemään Korisan ulkonäköä.

Korisa Millerin ja Melissa Kozlowskin hauska pilkkipäivä päättyi ikävästi, kun Korisa putosi jäihin, kertoo Detroit Free Press. Kokemus ei kuitenkaan jäänyt päivän hirveimmäksi.

Korisa liukastui ja putosi alas laiturilta ja lopulta jään läpi. Viereisellä laiturilla istunut Melissa käski ystäväänsä pysymään paikallaan. Hän yritti vetää tämän ylös, muttei onnistunut. Vain minuuttien kuluttua Korisa ei enää tuntenut jalkojaan.

Eivät saaneet naista ylös jäistä

Kaksi lähellä kalastanutta miestä kuuli onneksi naisten avunhuudot ja saapui auttamaan. Korisa oli jo kangistunut eikä kyennyt liikkumaan; kun miehet yrittivät kiskoa hänet ylös, Korisan takki ja paita painoivat hänen kaulaansa.

– Aina, kun he vetivät, minua kuristi sen lisäksi, että hyperventiloin ja olin kauhuissani, Korisa sanoo.

Lopulta miehet päättivät repiä Korisan takin ja paidan pois. Kun Korisa lopulta vartin yrittämisen jälkeen saatiin viranomaisten avulla ylös vedestä, hänellä oli yllään vain urheiluliivit.

Korisa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Kansa keskittyi kommentoimaan Korisan vartaloa

Korisan pelastus tallentui videolle, jonka palolaitos jakoi varoittaakseen kansaa jäistä. Pelastajien urheuden tai tilanteen pelottavuuden kommentoinnin sijaan kansa kuitenkin keskittyi kommentoimaan Korisan vartaloa, painoa ja sitä, että tämä oli "pukeutunut väärin".

– Miksi hänellä oli tuollaiset vaatteet kalastaessa? Hän on onnekas, Kevin Andrew kommentoi.

– Missä hänen yläosansa on? Outoa, Jennette Holmes sanoo.

"Melkein kuolin, ja tällaisia asioita ihmisillä on sanottavanaan"

Kansa vitsaili myös Korisan painolla, vaikka kommentoijat eivät tienneet hänestä mitään.

– Kävin läpi traumaattisen kokemuksen ja melkein kuolin, ja tällaisia asioita ihmisillä on sanottavanaan. En usko, että tällaisilla ihmisillä on lainkaan omaatuntoa, Korisa kommentoi.

– Ihmisillä ei ole hajuakaan siitä, että ennen painoin noin 180 kiloa, ja nyt olen tällainen.

"Upeaa työtä kaikilta mukana olleilta"

Onneksi moni myös puolusti Korisaa ja kehui pelastajien toimintaa vaikeassa tilanteessa.

– Tätä videota oli vaikeaa katsoa. Upeaa työtä kaikilta mukana olleilta, Nicole Gostovich kehuu.

– On ilo nähdä, että hänet vedettiin kuiville. Miten karmiva kokemus tuo olikaan hänelle, Ray Baxter kirjoittaa Facebookissa.

"Tuollaiset ihmiset saisivat hävetä"

Korisa päätti käydä jättämässä oman kommenttinsa keskusteluun. Hän halusi kertoa totuuden ihmisille, jotka olettivat hänen menneen jäälle tai lähteneen kalaan ilman takkia tai paitaa.

– Moni piti puoliani, mutta halusin myös puhua omasta puolestani. Tuollaiset ihmiset saisivat hävetä, Korisa sanoo.

Hän antoi luvan videon julkaisemiseen muistuttaakseen ihmisiä talvisten jäiden vaaroista.

– Olen onnellinen siitä, että olen elossa, ja jaan tarinaani, Korisa totesi Facebookissa

Opettele, ennen kuin on liian myöhäistä: Näin pelastat ihmisen jäistä


Lue myös:

    Uusimmat