Nuori mies luuli saaneensa "helpon duunin" – toisin kävi: "Saatoin rikkoa joitain sääntöjä"

Nuori talonvahti ei osannut odottanut tädin jättämää ohjepakettia.

Kun täti pyysi Tommy Riosia hoitamaan taloaan ja koiraansa loman ajaksi, Rios suostui heti. Hän ei kuitenkaan odottanut tädin jättämää ohjepakettia.

Muun muassa Huffington Postin jakamassa kuvassa 20-vuotias Rios kertoo ohjeista, jotka sai koiran hoitamista varten. Koira on Pepper-niminen pomeranian. Rios kirjoitti kuvan oheen tätinsä olevan "aivan liikaa". 

Ohje on otsikoitu "Pepper, kaunein tyttö maailmassa".

– Kun näin säännöt, ajattelin, voi että, tämä on niin ylimääräistä (työtä), Rios kuvasi.

Jos kuvat eivät näy, katso ne täällä. ​​​​​​​

Koira syö kahdesti päivässä tiettyyn aikaan, mutta sen ruokintaan liittyy muitakin ohjeita.

– Ei hiilihydraatteja. Koiranluu joka toinen päivä, täti listaa.

– Leikkiaika: noutoleikkiä, ammu pallo vihreällä aseella, päivittäin. Kävelytä korttelin ympäri, vapaaehtoista, ohjeet jatkuvat.

Ohjeen mukaan sille tulee sanoa "isoja halauksia, pieniä pusuja, nuuhkuttelua ja vatsarapsutuksia". Tädille tulee lähettää kuva koirasta joka päivä; lisäksi Riosin tulee soittaa tädille videopuheluita koiran kanssa.

Jos kuvat eivät näy, katso ne täällä.

Ohjeet eivät kuitenkaan päättyneet tähän, sillä täti jätti erillisen kieltolistan asioista, joita koiralle ei saa tehdä. Koiralle ei ymmärrettävästi saa huutaa eikä sitä saa satuttaa. Tädin mukaan koira haukkuu sekä tervehdykseksi, jutellakseen että silloin, kun se kuulee jotakin epäilyttävää. Koiraa ei myöskään saa päästää karkuun.

Ohjeista viimeinen toteaa ”älä inhoa häntä siksi, ettet elä hänen elämäänsä!”

Twitter sekosi säännöistä ja uskoo, että koira ansaitsee ne kaikki, ja vielä enemmän. Rios on luvannut, että tulee hoitamaan Pepperiä myös jatkossa.

– Saatoin rikkoa joitain sääntöjä, kuten videopuhelusääntöä ja hiilihydraattisääntöä, Rios kertoi Huffington Postille.

Hän kuitenkin julkaisi Twitterissä kuvan koirasta ja vakuutti, että koira on tehty hyvin onnelliseksi.

–  On ollut mahtavaa vahtia Pepperiä. Se on kuin ihminen! Se ilmeilee kuin ihminen ja se on niin söpöä.


***


Lue myös:

    Uusimmat