Nuoret, varokaa! Vältä nämä virheet ensimmäisen oman kodin vuokraamisessa

Vuokralaiset ry kokosi kahdeksan asiaa, jotka omaan kotiin muuttavan nuoren olisi syytä muistaa.

Kesä ja alkusyksy ovat kiireistä aikaa vuokra-asuntomarkkinoilla, kun nuoret, tuoreet opiskelijat muuttavat opiskelupaikkojensa perässä uuteen kaupunkiin.

Ensimmäistä kertaa omaan kotiin muuttavan nuoren kannattaa kuitenkin tutustua vuokra-asumisen sääntöihin ja velvoitteisiin ennen kuin allekirjoittaa vuokrasopimusta.

Tässä kahdeksan vinkkiä ensimmäiseen omaan kotiin muuttavalle nuorelle:

1. Vuokrasopimus tehdään aina kirjallisesti!

Vuokrasopimus tehdään aina kirjallisesti. Sopimus kannattaa lukea aina huolellisesti ennen allekirjoittamista.

Sopimuksella vuokralainen sitoutuu hoitamaan asuntoaan huolellisesti esimerkiksi pitämällä asunto siistinä ja käyttämällä kodin laitteita oikein. Myös vuokranantajalla on velvollisuus pitää asunto kunnossa esimerkiksi asunnon vesikalusteiden ja keittiön kiinteiden laitteiden osalta.

Vuokrasopimuksen irtisanomisaika on yksi kuukausi. Irtisanomisaika alkaa sen kuukauden viimeisenä päivänä, jona kirjallinen irtisanomisilmoitus vastaanotetaan. Jos esimerkiksi toimitat irtisanomisilmoituksen vuokranantajalle 15.6., irtisanomisaika alkaa kesäkuun viimeisestä päivästä, joten maksat vuokraa vielä koko heinäkuun.

2. Vuokra maksetaan kerran kuussa

Vuokra maksetaan kerran kuussa. Viivästyneestä vuokranmaksusta peritään viivästysmaksu. Jos vuokran maksaminen jostain syystä vaikeutuu, kannattaa olla heti yhteydessä vuokranantajaan, kertoa tilanteesta ja kysyä neuvoa.

Vuokrarästejä ei kannata hankkia itselleen, sillä merkintä maksamattomista vuokrista luottotiedoissa yleensä estää uuden vuokra-asunnon saamisen.

3. Ota selvää Kelan tuista

Kelasta voi hakea tukea asumiskustannuksiin, joihin lukeutuvat vuokra ja erikseen maksettavat vesi- ja lämmityskulut. Tuen määrä riippuu siitä, paljonko on tuloja ja omaisuutta. Opiskelija hakee opintotuen asumislisää.

Asevelvollinen voi saada myös asumisavustusta, jos maksaa vuokraa palveluksen aikana.

4. Kotivakuutus suojaa vahingoilta

Kotona voi sattua vahinko tai naapuri voi aiheuttaa esimerkiksi vesivahingon, joka aiheuttaa tuhoja muidenkin asunnoissa. Vahinkoja varten tarvitaan kotivakuutus, jossa on sekä irtaimisto- että vastuuvakuutus.

Vuokranantajan kiinteistövakuutus ei korvaa asukkaan irtaimistolle tapahtuvia vahinkoja.

5. Ota muut asukkaat huomioon!

Vuokrasopimuksella asukas sitoutuu noudattamaan talon yhteisiä järjestyssääntöjä. Yleisin sääntö on, että talossa on hiljaisuus kello 22–06. Sinä aikana pitää välttää kovia ääniä niin asunnossa kuin porrashuoneessakin. Myös säännöllistä pyykinpesua tai suihkussa käyntiä tuohon aikaan kannattaa välttää.

Jos järjestää asunnossaan esimerkiksi tupaantuliaisjuhlat, on hyvä tapa kertoa juhlista lähinaapureille tai laittaa asiasta tieto talon ilmoitustaululle.

6. Asukas on vastuussa vieraista

Asukas on vastuussa myös asunnossaan vierailevien kavereiden käytöksestä.

Samoin lemmikkien käytös on asukkaan vastuulla. Koirat eivät saa haukunnallaan häiritä naapureita, eikä niiden saa antaa tehdä jätöksiä pihoille. Kissojen ei saa antaa kuljeskella pihalla vapaana.

Kavereiden tai lemmikkien aiheuttamien asumishäiriöiden takia voi pahimmillaan saada häädön asunnosta.

7. Opettele hallitsemaan omaa taloutta

Kaikki talon kulut maksetaan asukkaiden maksamilla vuokrilla. Oman taloudellisen edun kannalta on tärkeää, että opettelee alusta alkaen kuluja säästävät asumistottumukset.

Vesi ja erityisesti lämmin vesi on todella kallista. Suihkuvettä kannattaa käyttää vain sen verran kuin peseytymiseen tarvitaan.

Sekajäte tulee kalliimmaksi kuin lajiteltu jäte, joten kannattaa opetella alusta alkaen lajittelemaan oikein.

Talojen ja asuntojen korjaamiseen kuluu vuosittain paljon rahaa ja siksi kannattaa pitää niistä hyvää huolta ja varoa vahingoittamasta pintarakenteita tai kalusteita.

8. Kysy apua naapurilta

Paras tuki asumisen alkutaipaleella on lähiperhe, mutta näin ei kaikilla ole tai perhe ei aina ehdi apuun. Ystävien lisäksi voi apua tai neuvoa kysyä myös naapureilta. Kaikissa taloissa asuu vanhempia ihmisiä, joilla on paljon elämänkokemusta erilaisista asumiseen liittyvistä ongelmatilanteista.

 

Lähde: Vuokralaiset ry


Ethän tee näitä virheitä jatkojohtojen kanssa?


Lue myös:

    Uusimmat