Nuoret säveltäjämme loistavat Musica nova -festivaalilla

Maassamme harvinainen uuden musiikin festivaali, Musica nova, esittelee tänä vuonna poikkeuksellisen suuren joukon nuoria, lahjakkaita säveltäjiämme.

Yksi kiinnostavimmista konserteista on huomenna, kun Uusinta-kamariyhtye esittää yhdessä päivässä peräti viidentoista nuoren suomalaissäveltäjän uusia teoksia. Osmo Tapio Räihälä perusti Uusinta-kamariyhtyeen kolmisen vuotta sitten. Yhtye on kantaesittänyt kymmenien nuorten säveltäjien teoksia. Maine on vähäistä, mutta esiintymisiä on niin paljon, että perustaja on saanut mahahaavan.

-Siis mahahaavan lisäksi Uusinta on antanut tietysti jonkinlaista merkitystä tällaiselle olemassaololle musiikkielämässä, koska tämä on sellainen pieni yhteiskunta ja pienet musiikilliset piirit, että täällä helposti valta keskittyy ja sen takia, jos haluaa jotain tapahtuvan, niin se on usein itse tehtävä, kertoo Uusinnan intendentti ja säveltäjä Räihälä.

-Säveltäjiämme ja muusikoidemme kärki ei kenties ole niin kapea kuin miltä se näyttää, mutta medioihin mahtuu vain tietty määrä ihmisiä kerralla, että suomalaisen musiikkiosaamisen kärkihän on aivan tavattoman leveä, että. Täällä on virtuoosisia muusikoita löytyy enemmän kuin esiintymään pääsee, Räihälä arvelee.

-Onhan se suuri tunnustus, että näinkin nuori organisaatio kuin Uusinta-kamariyhtye on mukana tällä Musica nova -festivaalilla, mutta sen raa an työn sen me teemme itse. Rohkenenko edes sanoa, että me teemme talkootyötä.

Uusinta ei siis saa palkkaa, vaan tuottaa itse konserttinsa ja maksaa kulunsa salivuokria myöten. Kuulijat arastelevat tuntematonta musiikkia ja lipputuloja on odotettavissa muutama tuhat markkaa eli homma menee miinukselle.

-Joku tässä voittaa ja suuri toive on tietysti se, että voittaja on yleisö ja että esitetään niin hyviä konsertteja, että kaikille on itsestäänselvää mikä oli tämän jutun keskeinen pointti. Toimeentulonsa säveltäjät hankkivat esimerkiksi opetus- ja pätkätöillä, kertoo Räihälä. -Ehkä ihmiset ovat sen verran realisteja, ei ole sellaisia illuusioita, että jokaiselle vuorollaan koittaa se suuri läpimurto.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat