Nuoret Leijonat jatkoi voittojen tiellä MM-kisoissa – Juuso Pärssiseltä näyttävä ratkaisumaali

Jääkiekon alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa Suomi jatkoi voittojen tiellä, kun Sveitsi jäi jalkoihin sunnuntain ottelussa lukemin 4–1.

Suomi oli kaatanut MM-avausottelussaan Saksan 5–3. Saksa-peli jätti kuitenkin kysymysmerkkejä Suomen ylle.

Nyt avauspelin ongelmat oli siivottu maton alle. Sveitsiä vastaan Suomi löi pöytään varsin vakuuttavan pelillisen esityksen.

Sveitsi siirtyi taistossa 1–0-johtoon, kun Attilio Biasca täräytti terävän rannelaukauksen Suomen maalivahdin Roope Taposen selän taakse.

Suomi kuittasi välittömästi. Asialla oli Nuorten Leijonien kapteeni Anton Lundell, joka siirsi Kasper Simontaipaleen levityksen sisään.

Toisessa erässä Suomi karkasi johtoon. Asialla oli TPS-sentteri Juuso Pärssinen, joka teki näyttävän osuman. Pärssinen sai kiekon siniviivan alla, minkä jälkeen hän pujotteli Sveitsin puolustuksen läpi. Soolo päättyi napakkaan rystylaukaukseen, joka upposi Sveitsin maalin ylänurkkaan.

Kolmannessa erässä Suomen johto kasvoi. Asialla oli Aku Räty, joka ohjasi komeasti Brad Lambertin heiton sisään.

Erän loppuvaiheilla Suomen ykkösylivoima kaunisteli loppulukemia. Kasper Simontaival pääsi tykittämään kiekon lähes tyhjään maaliin Lundellin ja Roni Hirvosen kiekottelun jälkeen.

Suomen osalta turnaus jatkuu keskiviikkona, jolloin vastaan asettuu Slovakia.

U20 MM-kisat: Suomi–Sveitsi 4–1 (1-1, 1-0, 2-0):

3.44 0–1 Attilio Biasca (Raymond Fust, Dario Allenspach) yv
4.20 1–1 Anton Lundell (Kasper Simontaival)

24.53 2–1 Juuso Pärssinen (Topi Niemelä, Brad Lambert) yv

50.41 3–1 Aku Räty (Brad Lambert, Topi Niemelä) yv
56.49 4–1 Kasper Simontaival (Roni Hirvonen, Anton Lundell) yv

Torjunnat:

Taponen, Suomi: 5+6+2=13
Fatton, Sveitsi: 8+15+16=39

Lue myös:

    Uusimmat