Nukkuako alushousut jalassa vai ilman – vaikuttaako valinta alapään terveyteen?

Asiantuntijat antavat nyt vastauksen kysymykseen, joka on askarruttanut naisten mieliä vuosikymmenestä toiseen. 

Alushousujen käyttäminen tai käyttämättömyys nukkuessa on yksi niistä ikuisuuskysymyksistä, joihin ei tunnu löytyvän yksiselitteistä vastausta. Uutissivusto Buzzfeed kysyi kahdelta gynekologiaan erikoistuneelta lääketieteen professorilta, voiko alushousujen käyttäminen öisin todella vaikuttaa alapääsi terveyteen.

Aiheeseen liittyy paljon myyttejä

Asiantuntijoiden mukaan lääketieteellisesti ei ole pystytty todistamaan, että nukkuminen ilman alushousuja olisi terveellisempi vaihtoehto kuin housujen kanssa nukkuminen. Niin kutsuttu ilmahyppely öisin onkin professorien mukaan melko pitkälti terveysmyytti. Kyse on ennemminkin henkilökohtaisista mieltymyksistä.

Asiantuntijoiden mukaan alushousujen käyttäminen ei myöskään aiheuta hiivatulehduksia, toisin kuin monesti luullaan. Hiivainfektiot aiheutuvat emättimen bakteerien epätasapainosta, eivät ulkoisista tekijöistä, kuten alusvaatteista.

Joskus tiukkoja housuja käyttävillä esiintyy enemmän hiivatulehduksia, mutta tämä johtuu pääasiassa housujen kireyden aiheuttamasta ärsytyksestä, ei alusvaatteista.

Henkilökohtaiset mieltymykset ratkaisevat 

Myöskään alushousujen materiaalilla ei ole havaittu olevan vaikusta vaginan terveyteen. Northwesternin yliopistossa työskentelevän Lauren Streicherin mukaan ei ole olemassa tieteellisiä todisteita siihen, että esimerkiksi puuvillaisten housujen käyttö eroaisi mitenkään muista kankaista. Puuvilla saattaa olla parempi vaihtoehto, jos alapääsi on erityisen herkkä, mutta tämä sääntö ei päde kaikille.

– Ainoat materiaalit,  jotka eivät päästä vaginaasi yhtään ilmaa, ovat paksut nyloniset sukkahousut, joissa ei ole yhtään puuvillaa, tai tiukat elastaanit. Mutta ihmiset eivät nuku ne päällä joka yö, Yalen yliopistossa työskentelevä Mary Jane Minkin puolestaan toteaa.

Asiantuntijoiden mukaan omat mieltymykset merkitsevätkin tässä asiassa alushousujen materiaalia enemmän. Kannattaa myös muistaa, että usein ärsytykset tai kutinat johtuvat alushousujen sijaan lakanoista tai uudesta pyykinpesuaineesta.

– Niin kauan kun alushousujen käyttö öisin ei aiheuta ongelmia ja se tuntuu sinusta mukavalta, älä huoli, vaan jatka samaan malliin, Minkin toteaa. 

***


Lähde: Buzzfeed

Lue myös:

    Uusimmat