Norjan maastohiihdon supertähti on parantanut hapenottoaan: "Jotain vielä puuttuu"

Maastohiihdon sprinttimatkoja viime vuodet hallinnut Johannes Hösflot Kläbo tavoittelee alkavalla kaudella läpimurtoa yleishiihtäjänä. Norjan miesten maajoukkueen valmentaja Eirik Myh Nossum odottaa 23-vuotiaalta sprinttitykiltä palkintopallisijoituksia myös normaalimatkoilla.

Kläbon harjoituksen painotukset tulivat ilmi jo norjalaisten kilpailukauden avauksessa Beitostölenissa viime viikonloppuna. Hän jäi perinteisen hiihtotavan sprintissä viidenneksi, mutta nappasi kakkossijan 15 kilometrin perinteisellä.

– On varmaa, että hän on parantanut aerobista kestävyyttään ja kehittynyt kestävyysmatkoilla. Odotan häneltä maailmancupissa palkintopallisijoituksia varsinkin perinteisellä hiihtotavalla, Nossum ennusti ennen cupin avausta Rukalla.

Kläbo hyytyi Beitostölenissä

Beitostölenissä Kläbo synkistyi sprinttitappiostaan niin, että Nossum joutui pitämään nuorukaiselle puhuttelun. Maajoukkuevalmentaja arvioi tappion johtuneen palautumisongelmista ja oli oikeassa.

– On tärkeä löytää kisoihin oikea taisteluvire. Löysin sen 15 kilometrin kilpailuun. Lisäksi keho tuntui toisessa kilpailussa edellispäivää paremmalta, Kläbo iloitsi 15 kilometrin kakkossijastaan Didrik Tönsethin perässä.

– Nyt vasta tunsin, että keho alkaa olla valmis kisoihin. Tarvitsen vielä lisäpotkua sprinttiin, ja toivon lisävaihteen löytyvän jo Rukalla.

Kläbo luopui palautumishuoliensa takia Beitostölenin vapaan hiihtotavan kilpailusta. Lisäksi Rukan aluspäiviin on sovitettu tavallista enemmän lepoa.

– Tiedän, että olen lähestymässä huippukuntoa, mutta jotain vielä puuttuu. Toivon, että parantaisin varsinkin sprinttivauhtiani Rukalla, Kläbo laskeskeli.

Beitostölenin 15 kilometrillä Kläbo meni lopussa pahasti hapoille, sillä Tönseth jätti häntä viimeisellä lenkillä 18 sekuntia.

Maastohiihdon maailmancup alkaa perjantaina Rukalla. Ensimmäisenä kilpailupäivänä hiihdetään sprintit, lauantaina naisten kymppi ja miesten 15 kilometriä perinteisellä ja sunnuntaina takaa-ajot vapaalla hiihtotavalla.

Lue myös:

    Uusimmat