Norjalaistutkimus: Jopa puolet lievän koronan sairastaneista nuorista kärsii taudin oireista vielä puoli vuotta tartunnan jälkeen
Yli puolella koronan lievästi sairastaneista nuorista ja nuorista aikuisista on taudin oireita vielä puoli vuotta tartunnan jälkeen. Asia selviää tuoreesta norjalaistutkimuksesta. Tyypillisin oire on haju- ja makuaistin menetys.
Norjan Bergenissä sijaitsevan Haukelandin yliopistollisen sairaalan tutkijat seurasivat 312 covid-19-potilasta vuoden ajan. Heistä 247 oli ollut eristettynä kotiin ja 65 sai sairaalahoitoa. Tutkitut olivat 1630-vuotiaita.
Tutkimuksen tulokset julkaistiin äskettäin Nature Medicine -artikkelissa, kertoo sciencenorway.no-sivusto.
Kuuden kuukauden kuluttua 61 prosentilla kaikista potilaista oli yhä oireita. Kotona karanteenissa sairastaneista, ei sairaalahoitoa saaneista, 52 prosentilla oli edelleen useita oireita puolen vuoden jälkeen. Määrä yllätti tutkijat.
– Jos pitkittynyttä koronaa todella esiintyy näin paljon, tämä on massiivinen globaali ongelma. Puhumme mahdollisesti sadasta miljoonasta ihmisestä, jotka kamppailevat näiden vaivojen kanssa, tutkimuksessa mukana ollut Haukelandin yliopistollisen sairaalan ylilääkäri Bjørn Blomberg kertoo Aftenposten-sanomalehdelle.
Yleisin oire: Haju- ja makuaistin menetys
Yleisimmästä pitkittyneestä oireesta, maku- ja hajuaistin menetyksestä, kärsi 28 prosenttia tutkituista. 21 prosenttia kamppaili väsymyksen kanssa ja 13 prosentilla oli vielä puolen vuoden kuluttuakin hengenahdistusta. 13 prosentilla oli heikentynyt keskittymiskyky ja 11 prosentilla myös muistiongelmia.
Tulokset korostavat koronainfektion torjuntatoimien tärkeyttä, tutkijat huomauttavat. Sen sijaan heillä ei ole valmiita vastauksia siihen, miksi nuoret, lievän taudin sairastaneet kärsivät pitkittyneistä oireista. Teorioita kuitenkin on.
– Näyttää siltä, että voimakas immuunivaste infektioon on jollain tavalla yhteydessä long covidin esiintymiseen. Niillä, joilla on korkeampi vasta-ainepitoisuus heti akuutin infektion jälkeen, on suurempi riski kokea pitkäaikaisia oireita, Blomberg sanoo Aftenpostenille.
– Mahdollista yhteyttä immuunireaktioiden ja pitkäaikaisten oireiden välillä tutkitaan tarkemmin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää