Nolla koronatartuntaa! Kiinassa, Australiassa ja Uudesta-Seelannissa ei uusia tartuntoja

Useissa maissa höllennyksiä koronarajoituksiin tänään – Espanjassa voi tilata oluen terassilla 1:46
Useissa maissa höllennettiin alkuviikosta koronarajoituksia.

Kiinassa on palattu uusien tartuntojen osalta nollalinjalle, Australian väkirikkaimassa osavaltiossa oli ensimmäinen päivä ilman uusia tartuntoja.

Australiassa koronaviruksen vastaisessa taistelussa saavutettiin tiistaina merkittävä virstanpylväs. Maan väkirikkaimmassa osavaltiossa Uudessa Etelä-Walesissa oli ensimmäinen päivä ilman uusia koronavirustartuntoja sitten pandemian alun.

Australiassa on todettu yhteensä reilut 6 900 koronavirustartuntaa, joista Uudessa Etelä-Walesissa reilut 3 000.

Viime viikkoina tartuntoja on tullut enää muutamia päivää kohden, ja niistä suuri osa on todettu sydneyläisessä hoitokodissa puhjenneessa tautiryppäässä. Useimmissa Australian osavaltioissa uudet tartunnat ovat olleet viime aikoina lähes nollissa.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on Australiassa kuollut 97 ihmistä. Miljoonaa asukasta kohden kuolleita on neljä, kun Suomessa vastaava luku on 50.

Australiaa ja naapurimaa Uutta-Seelantia on pidetty menestystarinoina koronaviruksen vastaisessa taistelussa. Uudessa-Seelannissa ei ole todettu yhtään uutta tartuntaa kolmeen päivään.

Toukokuussa Australia on vähitellen alkanut purkaa koronaviruksen takia asetettuja rajoitustoimia. Liittovaltion hallitus asetti viime viikolla suuntaa-antavan kolmivaiheisen aikataulun, jonka puitteissa suurin osa rajoituksista on tarkoitus purkaa heinäkuuhun mennessä, jos uutta merkittävää tartuntapiikkiä ei tule.

Kiinassa ei yhtään uutta tartuntaa

Pandemian lähtömaassa Kiinassa ei raportoitu tiistaina yhtään uutta koronavirustartuntaa. Kahtena edellisenä päivänä virustartuntoja löytyi kaksinumeroinen määrä kumpanakin, mikä sai viranomaiset pelkäämään tartuntojen toista aaltoa.

Maanantaina Kiinassa kerrottiin 17 uudesta tartunnasta ja sunnuntaina 14 tartunnasta. Tapauksia löytyi myös Wuhanista, mistä uuden koronaviruksen katsotaan lähteneen liikkeelle.
Kiinan viranomaisten mukaan uuden koronaviruksen seurauksena ei ole kuollut yhtään ihmistä liki kuukauteen.

Worldometer-tilastosivuston mukaan Kiinassa on kuollut covid 19 -tautiin runsaat 4 600 ihmistä. Tartuntoja on rekisteröity liki 83 000. Väkilukuun suhteutettuna Kiinassa on kuollut kolme ihmistä miljoonaa asukasta kohti.

Lue myös:

    Uusimmat