Niinistön kasakka-sananlasku kerää kehuja

Kulmakarvat kohoilivat, kun presidentti Sauli Niinistö käytti maanpuolustuskurssin avajaispuheessa venäläistä sananlaskua "kasakka ottaa sen, mikä on huonosti kiinni." Tällä hän viittasi muun muassa Puolustusvoimien ja turvallisuuden tärkeyteen.  

Asiantuntijat kuitenkin kehuvat Niinistön puhetta ja arvioivat, että Venäjällä viesti kyllä ymmärretään ja hyväksytään.  

Poliittisen historian professori Timo Soikkanen Turun yliopistosta huomauttaa, että ei Venäjä paheksu sitä, että Suomi pitää omasta puolustuksestaan huolta, päinvastoin.  

- Se, että Suomi pitää oman tonttinsa ja vahvan armeijan, oli Neuvostoliiton ja on Venäjänkin intresseissä, Soikkanen sanoo.  

Myös Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen Helsingin yliopistosta katsoo, että Niinistön sanoma osataan Venäjällä tulkita.  

- Luulen, että se ymmärretään täysin. Sananlasku on tällaista vanhan kansan puhetta, jossa ei siis henkilöidä mitään, vaan se on yleinen varoitus, että kannattaa katsoa omansa perään.  

Vihavainen arvioi, että kyseinen sananlasku ei ole Venäjällä mitenkään hirveän yleinen, mutta sen tarkoituksen kaikki silti tajuavat.  

Sanontaa on tämänhetkisen kriisin aikana käytetty myös Ukrainassa siitä näkökulmasta, että on pidettävä kiinni siitä minkä omistaa, tai muuten se viedään.  

"Näin puhuu hyvä poliitikko"  

Timo Soikkanen muistuttaa venäläisten korostaneen jo presidentti Urho Kekkoselle, että he hyväksyvät sen, että Suomi varustautuu ja pitää armeijastaan huolen. Huonoa taas venäläisvinkkelistä olisi se, että Suomi hakisi turvaa ja liittolaisia lännestä.  

- Venäläiset itse ovat kovasti isänmaallisia ja kannattavat vahvaa armeijaa. Suomen pitäisi käyttää hyväkseen tätä, että Venäjällä ei ole mitään sitä vastaan, että meillä on vahva oma armeija.  

Soikkasen mielestä olikin viisasta, että Niinistö käytti puheessaan juuri venäläistä sanontaa ja perusteli Suomen kantaa sillä.  

- Juuri näin hyvä poliitikko puhuu, eli käyttää kansansanontoja, jotka ihmiset ymmärtävät. Se on heikäläinen sananlasku, ei sitä paremmin voi sanoa.  

Lue myös:

    Uusimmat