Nightwish-Marco ylistää Floor Jansenin kielitaitoa: Pitkiä lauseita Suomea

Marco Hietalan mukaan Floor Jansen on kotiutunut hyvin Suomeen.

Nightwish valmistelee parhaillaan studiossa uutta albumiaan. Kyseessä on ensimmäinen uuden solistin Floor Jansenin kanssa tehty levy.

Huomenta Suomessa tänään perjantaina vieraillut Marco Hietala kertoo MTV.fille, että fanit odottavat jo hyvin malttamattomina esimakua tulevasta levystä.

– Yritämme sanoa, että teemme tämän nyt loppuun ja katsotaan sitten, mutta jengi vaati ja vaatii, että tulisi jotain making of:ia tai muuta materiaalia. Olemme sanoneet vain tiukasti, että ei, Hietala selittää.

Uusi solisti on hyvin omistautunut bändille, ja muutti sen takia kesällä kotimaastaan Hollannista Joensuuhun.

– Floor on kotiutunut hyvin, ja hänellä alkaa olla myös suomen kieli hyvin hallussa. Hän puhuu jo pitkiä lauseita. Tosin sitten, kun alamme poikien kesken jauhaa omaa sisäpiirijargoniamme, hän valittaa aina, ettei ymmärrä mitään, Hietala naurahtaa.

Kesällä Nightwish lähtee Euroopan kiertueelle, joka käynnistyy Suomessa järjestettävällä megakonsertilla Joensuun Laulurinteellä 6. kesäkuuta. Bändi esiintyy myös Tampereen Ratinan stadionilla heinäkuun lopussa. Molemmissa Suomen-konserteissa ovat mukana myös Children of Bodom ja Sonata Arctica.

– Nämä konsertit ovat hiton iso juttu. Onhan siellä tietynlainen ykköskaarti etulinjassa, hyvä mahdollisuus katsella kaveribändejä, Hietala iloitsee.

Huomenta Suomen haastattelussa Hietala kertoi myös perinteisestä Raskasta joulua -projektista, jossa hän on jälleen mukana muiden suomalaisten heavy-rokkareiden kanssa. katso haastattelu videolta.

Lue myös:

    Uusimmat