Suomen mäkihyppymaajoukkuetta vuodet 2010–14 päävalmentanut Pekka Niemelä aukoo nykyään uria ja takoo lajikulttuuria aikalailla äärimmäisen eksoottisessa mäkihyppymaassa. Jo päälle kolme vuotta Turkin päävalmentajana toiminut Niemelä tuo joukkueensa nyt ensimmäistä kertaa Rukan maailmancupiin.
– Urheilullisesti ollaan päästy aika paljonkin eteenpäin, ja nyt ollaan sitten jo kokeilemassa maailmancupia, Niemelä sanoo.
Askeleita otettiin jo viime kaudella. Rukalla hyppäävästä kaksikosta 20-vuotias Fatih Arda Ipcioglu nähtiin Lahden MM-kisoissakin, ja 17-vuotias Muhammed Ali Bedir säväytti päävalmentajaa kotimäessä Turkissa.
– Ipcioglu kävi myös maailmancup-debyytin Lillehammerissa. Bedir puolestaan oli nuorten olympiafestivaaleilla Erzurumissa neljäs, se oli huikean hyvä juttu, Niemelä kertoo.
– Nyt ensimmäistä kertaa Rukan maailmancupissa. Yritetään tälle kaudelle saada enemmän startteja, saada poikia pikkuhiljaa sisälle.
Valmennettavat ovat henkilöinä hyvinkin helppoja, mutta mäkihyppääjinä, no, varsin vihreitä.
– He ovat nuoria, mutta ennen kaikkea nuoria mäkihyppääjäiältään. Heillä on puolet vähemmän hyppyjä kuin ikätovereillaan, koska heillä ei ollut samanlaisia olosuhteita silloin nuorempina.
– He ovat erittäin sosiaalisia ja positiivisia, heidän kanssaan on helppo kommunikoida. Mutta ihan puhdasta "lajin ymmärtämättömyyttä" on, kun ei ole lajin perinteitä, kulttuuria ja idoleita. He ovat lajin pioneereja Turkissa, tekevät reittiä uusille sukupolville. Ja siinä on itsekin kiva olla mukana.