Nico Rosberg hehkuttaa Saksan GP:tä ja kritisoi Sebastian Vetteliä virheestä: "Uran synkin hetki"

Entinen F1-kuljettaja Nico Rosberg sanoo videoblogissaan Saksan GP:stä muodostuneen Sebastian Vettelin uran synkin hetki.

Rosberg aloittaa videobloginsa hehkuttamalla Hockenheimissa käytyä kisaa.

– Wow, miten mielenkiintoinen viikonloppu nähtiin! Todella ilmiömäinen kilpailu, ja ihan uskomaton lopputulos, Rosberg päivittelee.

– Taas nähtiin, että sunnuntai on päivä, jolloin pisteet vasta jaetaan.

Ferrarin Sebastian Vettel koki kotikilpailussaan karmaisevan pettymyksen, kun hän rysäytti ulos kärkipaikalta.

– Vettel oli pitkään suosikki. Hän oli tehnyt kaiken täydellisesti kohtalonhetkeensä asti, Rosberg sanoo.

– Vettelillä oli hyvä etu kisassa. Hän olisi voinut vähän tiputtaa vauhtia ja ottaa safetyn kannalta. Hän painoi liikaa, Rosberg kritisoi.

Vettel teki märällä radalla pienen virheen, menetti autonsa hallinnan ja törmäsi seinään.

– Oli todella rajua, mitä tapahtui. Voin tuntea, mitä hän tuntee. Vettel tulee muistamaan tämän. Tämä on synkin hetki hänen urallaan. Hänellä oli kotiyleisön edessä loistava mahdollisuus voittaa ja ottaa piste-eroa Lewikseen (Hamilton), Rosberg sanoo.

Vettelin ensimmäinen F1-voitto Hockenheimissa jäi edelleen haaveeksi. Ulosajo saattoi olla kohtalokas jopa mestaruustaiston kannalta, kun Hamilton palasi voitollaan MM-sarjan kärkeen.

Lue myös:

    Uusimmat