Mainos

Nico Rosberg kehuu avoimesti häneltä F1-pestin torpannutta Lewis Hamiltonia: "Vain oikeita asioita"

1:34

Nico Rosberg ylistää entistä tallikaveriaan Lewis Hamiltonia Saksan GP:n tapahtumista, vaikkei kaksikolla olekaan mutkattomimmat välit.

Pääkuvan videolla Hamiltonin haastattelu kisan jälkeen.

Alkujaan Rosbergin oli määrä toimia Hockenheimissa palkintopallihaastattelijana, mutta Hamilton torppasi asian. Bild sai selville, että Hamilton olisi ilmoittanut, ettei halua Rosbergia haastattelijaksi. Ilmeisesti Hamilton on edelleen katkera Rosbergille heidän yhteisistä vuosistaan Mercedeksellä 2013-16.

Rosberg ei jäänyt asiaa surkuttelemaan kuvatessaan videoblogissaan Saksan värikkään osakilpailun kulkua. Hamilton starttasi 14. lähtöruudusta, mutta voitti koko kilpailun.

– Älkää koskaan unohtako Lewisia. Missä ikinä hän onkaan, hän tulee aina takaisin, Rosberg ylisti.

– Hän oli nopea, teki vain oikeita asioita ja esitti taisteluhenkeä. Oli uskomatonta, että hän voitti koko kisan.

– Mercedes teki fantastista työtä. Hatut päästä heille, he näyttivät taas vahvuutensa. Uskon, että jatkossakin tulee mielenkiintoisia kisoja, koska asetelma heittelee ylös ja alas.

Ferrarin Sebastian Vettel voitti aika-ajon, mutta mokasi virheellään kotikisansa.

– Ferrarilla on valtava voimaetu takanaan: viisi kymmenystä kierroksella. Ferrari on löytänyt jotain uskomatonta ja taianomaista moottoriinsa. Jos FIA on sanonut, että se on laillista, on sen oltava, Rosberg lopetti.

Mercedes otti kilpailusta kaksoisvoiton, kun Valtteri Bottas täydensi Hamiltonin voiton. Ferrarin Kimi Räikkönen oli kolmas. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.