NHL-superlupaus Owen Power kulkee omaa polkuaan – aikoo jatkaa opiskelua ykkösvarauksesta huolimatta

NHL:n varaustilaisuudessa todennäköisesti ykkösnumerolla poimittava kanadalaispuolustaja Owen Power aikoo jatkaa yliopisto-opintojaan tulevalla kaudella.

Michiganin yliopiston joukkueessa pelaava 18-vuotias Power on melko varma valinta, kun Buffalo Sabres saa ensimmäisenä poimia haluamansa pelaajan heinäkuun 23. päivän NHL-draftissa.

Power kertoo kuitenkin vahvasti harkitsevansa collegen jatkamista sen sijaan, että hyppäisi suoraan NHL-kaukaloon tulevalla kaudella.

– En sanoisi, että olen sitoutunut koulun jatkamiseen. Olen kallellani siihen suuntaan tällä hetkellä, mutta se minun täytyy tietysti puhua siitä sen joukkueen kanssa, joka minut valitsee, Power muotoili.

Power kertoo kaipaavansa kokemuksia tavallisesta opiskelijaelämästä, sillä viime lukuvuosi meni käytännössä kokonaan etäopiskelussa.

– Luulen, että se olisi aika erityistä. Ihan vain mennä luokkaan eikä tekisi sitä vain netin välityksellä, Power kertoi.

– Voisi tehdä muutakin kuin vain mennä jäähallille ja kotiin. Haluaisin varmaankin tehdä niin.

NHL-sopimuksen Power aikoo silti allekirjoittaa tuoreeltaan. Tulokassopimus lähtee juoksemaan vasta, kun pelaaja pelaa yhdeksän ottelua NHL:ssä.

195-senttinen Power oli johtavia puolustajia Kanadan MM-joukkueessa, kun se nousi vastoin odotuksia varsin nimettömällä ryhmällä maailmanmestariksi. Hän antoi turnauksessa kolme maaliin johtanutta syöttöä.

Lue myös:

    Uusimmat