NHL-satutarina: Vain toisella silmällä näkevä vakuutusmyyjä hälytettiin maalille – "Olin luhistua"

Vakuutuksia myyvä Thomas Hodges nousi yllättäen esille jääkiekon NHL-kierroksella Suomen aikaa lauantain vastaisena yönä, kun Anaheim Ducks kohtasi poikkeuksellisen rajuja loukkaantumishuolia. 

Pudotuspelihaaveensa jo aikoja sitten kuopannut Ducks koki viimeisessä runkosarjaottelussaan 2-4-tappion. Matsi sai lisäväriä Thomas Hodgesin NHL-debyytistä. 

Hodges joutui yllättäen tositoimiin 3. erän alussa, kun Ducksin maalivahtiosastolta sekä John Gibson että Anthony Stolarz joutui jättämään jään loukkaantuneena. 

– Olin luhistua (kun sain kutsun maalille). En ole varmaan koskaan ollut niin hermostunut. Ducksin pelaajat ovat kuitenkin erityisiä, ja he rauhoittelivat minua. Minulla oli tosi mukavaa (maalilla). Kiitokset Starsin pelaajille, kun päästivät minut hieman tavanomaista helpommalla, "yhden elämänsä parhaista kokemuksista" saanut Hodges vitsaili haastattelussa ottelun jälkeen. 

– Yritin vain olla nolaamatta itseäni. En pelaa paljon nykyisin. Minun pitäisi käydä jäällä useammin. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Hodges torjui kolmesta maalia kohti tulleesta kudista kaksi. Jason Robertson yllätti hänet ylivoimalla erän puolivälissä. 

Toimittaja Michelle McMahon tarttui haastattelussaan myös siihen, että Hodges on päivätyöltään vakuutusmyyjä.

– Tämä tekee varmasti hyvää bisnekselle! McMahon heitti naureskellen. 

Hodges paljasti unelmoineensa NHL-urasta, mutta hän menetti 12-vuotiaana näön vasemmasta silmästään. 

– En siis pitänyt tätä mahdollisena. Outoja asioita kuitenkin tapahtuu. Nyt unelma tuli toteen, Hodges summasi.  

Ducksin kausi päättyi runkosarjaan. Stars kohtaa pudotuspelien avauskierroksella Calgary Flamesin. 

Ennätysvauhdissa oleva Mikko Rantanen junaili Coloradoon toisenkin suomalaisen – NHL-tähti kertoo tavoitteista pudotuspeleissä 5:03
Mikko Rantanen junaili Coloradoon toisenkin suomalaisen – NHL-tähti kertoo tavoitteista pudotuspeleissä.

Lue myös:

    Uusimmat