NHL-pelaaja julkaisi kauniin kuvan Helsingistä – vihjaileeko siirrosta Jokereihin?

Uransa jääkiekkoliiga NHL:ssä kahteen kauteen päättänyt Yohann Auvitu, 28, on julkaissut Instagramissa vihjailevan kuvan.

Video edellisen kauden päätyttyä: Jokereissa uskotaan KHL-menestykseen.

Kuvassa Auvitu kävelee Ilariia-vaimonsa ja lapsensa kanssa Helsingissä. Hän on lisännyt aihetunnisteiksi perään perhe, koti, Helsinki, NHL ja KHL. Sosiaalisessa mediassa moni on tehnyt johtopäätöksen, että Auvitu on siirtymässä Jokereihin.

– Niin hyvä olla kotona, Auvitu kirjoittaa.

Toukokuussa NHL-uransa päättymisestä kertonut Auvitu kommentoi tuolloin palaavansa vielä Suomeen.

– Suomi on aina sydämessäni, ja todennäköisesti palaan vielä urallani Suomeen pelaamaan. Nyt tähtäimeni on kuitenkin KHL:ssä, mutta raha ei ratkaise kaikkea. Haluan löytää hyvän paikan, missä pääsen pelaamaan isossa roolissa. Se on tärkeintä, Auvitu sanoi.

Yohann Auvitu muutti vuonna 2008 kotimaastaan Ranskasta Jyväskylään, jossa hän pelasi kahdeksan kautta. Hän voitti JYPissä Suomen mestaruuden keväällä 2012. Keväällä 2016 HIFK:ssa pelatessaan Auvitu valittiin SM-liigan parhaaksi puolustajaksi. 

Viime kaudella Auvitu pelasi 33 peliä Edmonton Oilersissa. Toissa kaudella hän merkkautti 25 peliä New Jersey Devilsissä.

Lue myös:

    Uusimmat