NHL:n suomalaisvahdilta suoraa puhetta tulevaisuudestaan – "Pääsin näkemään, kuinka lähelle täysosumaa pääsimme"

Välierätappion NHL-liigassa kärsineen Carolinan molemmat maalivahdit haluaisivat jatkaa uraansa Hurricanesissa. Tilanne on seuralle hieman hankala, kun sekä tanskalaisen Frederik Andersenin että suomalaisen Antti Raannan sopimukset umpeutuvat kesällä.

Kaksikko kehuu yhteistyötään ja molemmat ovat luotettavia NHL-tason maalivahteja. Ongelmana on loukkaantumisen riski, sillä Andersen on 33- ja Raanta 34-vuotias.

Monen asiantuntijan mielestä seuran pitäisi tehdä jatkosopimus vain toisen veteraanin kanssa, vaikka molemmat haluaisivat pysyä seurassa.

– Olen ollut joukkueessa kaksi kautta ja pääsin nyt näkemään, miten lähelle täysosumaa pääsimme, joten haluaisin jatkaa, Raanta kertoo tilanteestaan NHL:n nettisivuilla.

– Myös pelaaminen tuntui hyvältä tällä kaudella. Pelasin mielestäni ihan hyvin.

Raanta torjui runkosarjassa 27 ottelua tasan 91 prosentin torjuntaprosentilla ja 2,23 osuman maalikeskiarvolla. Pudotuspeleissä hän sai torjuntavastuun kuudessa ottelussa, joista hänelle merkittiin torjuntaprosentti 90,9 ja maalikeskiarvo 2,48.

Andersen sai Raantaa enemmän vastuuta sekä runkosarjassa että pudotuspeleissä, mutta hänen tilastolukemat olivat suomalaista heikommat.

Raannan jatkosopimuksen puolesta puhuu myös se, että hänen uskotaan tyytyvän seuran kannalta edullisempaan jatkosopimukseen.

Aholla vielä vuosi sopimusta

Andersen toivoo Hurricanesin jatkavan entisessä maalivahtikokoonpanossa.

– Minulla on "Rantsin" kanssa hyvä suhde. Tuemme toisiamme ja meillä molemmilla on ollut seurassa kaksi hyvää kautta, Andersen arvioi tilannetta.

– Toimivat maalivahtiparit ovat seuroille aiempaa tärkeämpiä, kun peli on kehittynyt yhä nopeammaksi. Se kuormittaa maalivahteja.

Joukkueen tähtihyökkääjä Sebastian Aho aloittaa syksyllä viisivuotisen sopimuksensa viimeistä kautta. Jatkosopimuksesta aletaan neuvotella viimeistään alkukaudesta.

– Viihdyn täällä, mutten ole ajatellut jatkosopimusta vielä ollenkaan, Aho kertoo tilanteestaan.

Hurricanes hävisi NHL:n välieräsarjan Florida Panthersia vastaan voitoin 0–4.

Lue myös:

    Uusimmat