Juuri tammikuussa kahden ottelun pelikieltoon määrätty Edmonton Oilersin Zack Kassian syyllistyi perjantain vastaisen yön kierroksella törkeään tekoon potkaistuaan luistimen terällä vastustajaa.
Kassian turhautui ottelun ensimmäisen erän lopulla Tampa Bay Lightningin Erik Cernakin pidettyä häntä aloillaan jään pinnassa.
Mailansa menettänyt Kassian potkaisi Cernakia rintaan luistimellaan. Vastustaja ei loukkaantunut tilanteessa, eikä tuomaristo määrännyt siitä rangaistusta, mutta teko menee vaarallisuudessaan varmasti NHL:n kurinpidon tutkittavaksi.
Sääntöjen mukaan pelkästä vastustajan työntämisestä luistimella seuraa viiden minuutin rangaistus ja pelirangaistus. Potkaisemisesta, potkun yrityksestä ja vahingoittamisesta luistimella luvassa on pelikieltoa.
– Kysyin häneltä, että mikä hänellä on vikana, koska tuollaisen tekeminen ei ole oikein jäällä, Cernak kertoi USA Todayn mukaan.
– Hän ei sanonut mitään, joten en tiedä, Lightning-puolustaja jatkoi.
Kasian perustelee tekoa turhautumisella. Hän ei omien sanojensa mukaan yrittänyt potkaista.
– Hän piti minua jalasta. Se oli vain reaktio. Yritin vain saada hänet pois päältäni. Yritin vain saada jalkani vapaaksi, Kassian selvitti.

