Neymarin kohuttu paluu Barcelonaan lähellä – Pariisissa tapaaminen, jossa merkittäviä edistysaskeleita

Brasilialaisen Neymarin paluu FC Barcelonan riveihin on lähellä. Barcelonan ja Neymarin tämän hetken seuran PSG:n edustajat tapasivat tiistaina Pariisissa.

Neymar siirtyi Barcasta PSG:hen kaksi vuotta sitten 222 miljoonalla eurolla.

Hän on kuitenkin ilmaissut selkeästi halunsa paluusta Kataloniaan, ja kun kansainvälinen siirtoikkuna on auki vielä lauantaihin, hänen toiveensa näyttää yhä todennäköisemmältä.

– Sopimusta ei ole, me neuvottelemme ja olemme lähempänä, FC Barcelonan johtoon kuuluva Javier Bordas totesi Le Parisien -lehden mukaan.

PSG on alunperin vaatinut 200 miljoonaa euroa Barcelonalta brassitähdestä. Le Parisienin ja katalonialaisen RAC1:n mukaan siirtosumma on nyt asettumassa 170 miljoonaan euroon, mutta kauppaan sisältyisi myös Ousmane Dembele.

Dembele siirtyi Barcelonaan Dortmundista 105 miljoonalla vuonna 2017. Hän on ajautunut ongelmapelaajan maineeseen, Barca on rankaissut häntä muun muassa harjoituksista myöhästelyn takia. Dembelellä on raportoitu olevan riippuvuus konsolipeleihin.

Barcelonan ja PSG:n välillä on vielä erimielisyyttä Neymarista maksettavan korvauksen suoritusajankohdasta. PSG vaatii maksua etupainotteisesti, Barcelona haluaisi enemmän maksuaikaa.

L'Equipe-lehden mukaan tiistain tapaamisessa pidettiin "rakentavia keskusteluita ja merkittäviä edistymisiä".

Lähteet: Le Parisien, RAC1, L'Equipe

Lue myös:

    Uusimmat