Mainos

Trumpin kiistelty päästrategi Bannon sai potkut

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on antanut potkut Valkoisen talon päästrategille Steve Bannonille, kertovat useat amerikkalaismediat hallintolähteisiin vedoten.

Valkoisen talon tiedottaja Sarah Huckabee Sanders vahvisti Bannonin lähdön CNN:n mukaan.

Hän ei kertonut, saiko Bannon potkut vai erosiko hän tehtävästään. CNN:n lähteiden mukaan Bannonille annettiin mahdollisuus erota, mutta hän ei tarttunut siihen.

New York Timesin lähteiden mukaan Trump oli keskustellut neuvonantajiensa kanssa siitä, mikä olisi sopiva ajankohta ja tapa Bannonin erottamiselle.

Bannon tunneettiin myös nais- ja muukalaisvihasta syytetyn uutissivuston toimitusjohtajana

Bannon nimitettiin Trumpin menestyksekkään presidentinvaalikampanjan johtoon vuosi sitten.

Sitä ennen hän toimi oikeistolaisen Breitbart-uutissivuston toimitusjohtajana. Breitbartia on syytetty muun muassa nais- ja muukalaisvihasta.

Bannon on ajanut kovaa linjaa muun muassa maahanmuutossa ja kauppapolitiikassa. Poliittisella kartalla hän onkin lähempänä Euroopan oikeistopopulisteja kuin perinteisiä amerikkalaiskonservatiiveja.

Trumpin presidenttikautensa alussa antaman matkustuskiellon uskottiin olevan pääasiassa Bannonin käsialaa. Tällä viikolla hän kertoi katsovansa, että Yhdysvallat on kauppasodassa Kiinan kanssa.

Scaramucci: Bannon ajoi vain omaa etuaan

Valkoisen talon sisäisissä valtataisteluissa Bannon on hallintolähteiden mukaan ollut toistuvasti napit vastakkain muiden presidentin läheisten neuvonantajien kanssa.

Valkoisen talon viestintäjohtajana viime kuussa toiminut Anthony Scaramucci kritisoi Bannonia siitä, että tämä ajoi hallinnossa vain omaa etuaan.

Bannonin aseman arveltiin heikentyneen sen jälkeen, kun John Kelly nousi Valkoisen talon kansliapäälliköksi.

Jotkut Bannonin kriitikot ovat syyttäneet häntä rasistiksi ja valkoisten ylivallan kannattajaksi. Bannon itse on kiistänyt tämän, mutta on kuvaillut Breitbart-sivustoa alt-rightin eli vaihtoehtoisen oikeiston alustaksi.

Trump on puolustanut usein Bannonia ja kuvaillut tätä hyväksi mieheksi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.