Käytettyjen autojen markkinapaikka Nettiauto ottaa tuoreimmassa kirjoituksessaan kantaa mediassa esiintyviin uhkakuviin dieselautojen kuolemasta. Palvelun omien myyntitilastojen perusteella dieselkäyttöiset autot elävät ja voivat hyvin.
Nettiauto-palvelun kaupallinen tuottaja Erno Kalalahti kirjoittaa, että häntä on vaivannut mediassa usein esillä olleet puheet dieselautojen kysynnän romahtamisesta ja koko markkinan tulevaisuudesta.
– Tulevaisuutta on kiva ennustaa, mutta välillä on hyvä myös katsoa peruutuspeiliin, jos sellainen löytyy.
Kalalahti paljastaa, että heillä dieselautojen myyntimäärät ovat olleet tänä vuonna tasaisessa kasvussa. Niitä on myyty enemmän kuin parina aiempana vuonna.
– Totta on se, että dieselautojen hakumäärät ovat vähentyneet myös Nettiauto.comissa. Kaupankäynti on kuitenkin eri asia, Kalalahti kirjoittaa.
Kalalahden julkaisemassa tilastografiikassa nähdään palvelun kautta myytyjen bensiini- ja dieselkäyttöisten autojen myyntimäärät vuoden 2014 alusta lokakuun 2017 loppuun.
– Dieselautojen mediaanihinnat ovat käytännössä pysyneet ennallaan, samoin kuin bensiiniautojenkin. Myyntiajoissa vaihtelu on suurempaa, mutta mitään kysyntäongelmaa ei ainakaan vielä ole olemassa.
