"Vähäpäästöisiä dieseleitä on turhaan demonisoitu" – Suomestako tulossa käytettyjen autojen hautausmaa?
Autoalan vaikuttajien mukaan dieselit puolustavat yhä paikkaansa Suomessa.
Autoalan keskusliiton vuotuisen suurtapahtuman AKL Summitin autoraati pohti Talouselämän päätoimittajan Jussi Kärjen johdolla keskiviikkona, onko Suomesta tulossa vanhojen autojen hautausmaa.
– Ei se ihan väärin mene. Jos verrataan Suomen ja Ruotsin rakennetta, meille tuodaan 45 000 käytettyä autoa vuodessa kun Ruotsi vie samaan aikaan 100 000 autoa. Selvää on, että tämän kehityksen seurauksena autokantojemme rakenteet ovat erilaiset, Delta Auton toimitusjohtaja Helena Sauramo arvioi.
– En halua demonisoida dieseleitä, mutta Suomeen tuoduista autoista 60 prosenttia oli yli kahdeksan vuotta vanhoja dieseleitä, hän sanoi.
Ladattavien osuus kasvaa
Autoalan keskusliiton puheenjohtaja Heikki Häggkvist ennakoi, että ladattavat sähköistetyt autot tulevat ohittaman dieselit ensirekisteröinneissä. Tämän vuoden osalta puntit ovat jo ihan tasan.
– Tällä hetkellä rekisteröidyistä dieseleitä ja ladattavia on yhtä paljon, mutta tulevaisuudessa ladattavien osuus tulee olemaan lähempänä 50 prosenttia, hän arvioi.
Hänen mukaansa diesel puolustaa silti edelleen paikkaansa.
– Tiettyihin käyttötarkoituksiin diesel soveltuu edelleen hyvin, erityisesti kun ajetaan paljon. Esimerkiksi vähäpäästöisiä Euro 6 -dieseleitä on turhaan demonisoitu viime vuosina, hän sanoi.
Päätoimittaja Jussi Kärjen vetämään autoraatiin osallistuivat AKL:n puheenjohtaja Heikki Häggkvist, ETLAn toimitusjohtaja Aki Kangasharju, Delta Auton toimitusjohtaja Helena Sauramo sekä etäyhteydellä valtiovarainministeri Matti Vanhanen.
Uusimmat
-
00:09
HSL:n linja-auto syttyi ilmiliekkeihin Espoossa – silminnäkijä tallensi hurjan videon
-
23:58
Vajaa 400 ihmistä pakeni Vuoristo-Karabahista Armeniaan sunnuntaina – suurin osa naisia ja lapsia
-
22:17
Ranska vetää lähettiläänsä ja kaikki joukkonsa Nigeristä vuoden loppuun mennessä
-
22:15
Ensilumesta terassikeleihin! Lukijoiden kuvat näyttävät Suomen erikoisen sääviikon
-
22:14
Pelikieltoa SM-liigassa – tästä on kysymys: "Piittaamattomasti vaarannettu vastustajaa"
-
22:11
Piiritystilanne on päättynyt Pohjois-Kosovolaisessa luostarissa, kertoo maan sisäministeri
-
21:43
TTK-kisasta pudonnut Maria Guzenina on kokenut tänä syksynä huiman muutoksen hyvinvoinnissaan: "Paras lääke"
-
21:43
Helsinkiläisbaariin iski akuutti tarve työntekijälle – kansanedustaja kääri hihat ja ryhtyi hommiin
-
21:32
Ällistyttävä turpasauna Valioliigassa! Newcastlen maalirohmuilu kipusi ennätyksen tuntumaan
-
21:23
Tämä pari joutui jättämään TTK-kilpailun toisena
-
21:13
Rakennusalan työttömyys räjähtämässä käsiin, Kauhajoella talotehdas irtisanoi kaikki työntekijänsä: "Tältä alalta ei töitä löydy"
-
21:09
Matti-Suur-Hamarin ja Katri Riihilahden rumba keräsi hehkutusta: "Sensuelli ja kiihkeä"
-
21:05
Suomalainen tähtitieteilijä kommentoi Nasan luotaimen asteroidilentoa: "Olihan sitä hienoa katsoa, kun on millintarkasti suunniteltu"
-
20:59
TTK-kauden ensimmäisen kymppi! Tuomarit ylistivät Pernilla Böckermania – Jorma Uotinen riehaantui: "Pernilla perkele!"
-
20:49
Pääkaupunkiseudulla opiskelevalle Miialle, 23, opintolaina on välttämätön – yhä useampi opiskelija rahoittaa elämistään lainalla
-
20:49
Amsterdamissa puhkesi täysi sekasorto – suurseuran ottelu jouduttiin keskeyttämään
-
20:42
"Nyt tärähti!" – Jorma Uotinen villiintyi Sointu Borgin ja Henri Tannerin tanssista
-
20:27
Yleisö villiintyi Jarkko Niemen sambasta – myös tuomarit ylistivät: "Ihan sama mitä teet, näytät uskottavalta"
-
20:20
Vinkit päänahan hoitamiseen: Kaksi asiaa, jotka jokaisen kannattaisi tehdä
-
20:15
Salkkarit-näyttelijä Johanna Anttila odottaa esikoistaan: "Meidän pieni ihme"
-
Lataa lisää