Neljä ihmistä on kateissa Kanadassa rankkasateiden ja tulvien jäljiltä
Mediatietojen mukaan Kanadan rankkasateet ovat voimakkaimpia vuosikymmeniin.
Kanadan itäisessä Nova Scotian provinssissa ilmoitettiin lauantaina yhteensä neljä ihmistä kadonneeksi rankkasateiden aiheuttamien tulvien jäljiltä, kertoo paikallinen poliisi.
Kaksi lasta katosi viranomaisten mukaan veden alle uponneen auton mukana. Autossa olleet kolme muuta ihmistä onnistuivat pelastautumaan ulos autosta.
Samankaltaisissa olosuhteissa mutta erillisessä tapauksessa katosivat myös nuori henkilö ja aikuinen mies, kertoivat viranomaiset.
Rankkasateet ovat saaneet taloja tulvimaan ja katkaisseet teitä perjantaista lähtien. Kanadan sateet ovat brittilehti Guardianin mukaan voimakkaimpia yli 40 vuoteen. Myös Kanadan yleisradioyhtiö CBC:n mukaan Nova Scotian pääkaupungin Halifaxin alueen rankkasateet vaikuttavat olevan voimakkaimpia sitten vuoden 1971 hurrikaani Bethin.
Nova Scotian pääministeri Tim Houston sanoi tiedotustilaisuudessa, että provinssin alle vuorokauden sadekertymä oli noin 25 senttiä. Määrä vastaa normaalisti noin kolmen kuukauden sadekertymää.
Houston julisti hätätilan useille Nova Scotian alueille ja kehotti asukkaita olemaan osallistumatta kadonneiden etsintään vaarallisten olosuhteiden vuoksi. Hän arvioi myös, että veden väistymiseen kuluu useita päiviä.
Uusimmat
-
20:35
Slovakian pääministeri taistelee hengestään salamurhayrityksen jälkeen – tämä epäillystä ampujasta tiedetään
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
19:09
Tältä näyttää Salkkarit-tähti Hanna Kinnusen hulppea mökki
-
19:01
Miten näpyttelet tekstiviestin? Tapa saattaa paljastaa ikäsi
-
19:01
Veikkaus on käytännössä jo menettänyt monopoliaseman verkossa – tämä kaikki voi pian muuttua
-
18:57
Michael Schumacherin omaisuutta myytiin miljoonilla euroilla – huutokaupassa erikoinen käänne
-
18:52
Helsingin kaupungin tietomurtajaa motivoi raha – taustalla todennäköisesti kansainvälinen rikollisuus
-
18:36
Biden on menettämässä tärkeitä äänestäjiä Gazan tilanteen vuoksi: "En välitä vaikka kuolisit!"
-
18:16
Välikysymyskeskustelu kuumensi tunteita: "Ei talous lähde kasvuun kahta kättä roikottamalla"
-
18:11
Olympiaurheilija käytti humalaan juottamaansa nuorta seksuaalisesti hyväksi – elinikäinen toimintakielto
-
18:11
Presidentti Stubb tuomitsee jyrkästi Slovakian pääministeriin kohdistuneen hyökkäyksen
-
Lataa lisää