Australiassa evakuoitu tuhansia ihmisiä rankkasateiden aiheuttamien tulvien alta

Australiassa pahimmat tulvat 50 vuoteen – osa paikkakunnista luokiteltu katastrofialueiksi 1:22
Australiassa on tulvinut viime päivinä monilla paikkakunnilla. Katso hurja näky yläpuolelta löytyvältä videolta.

Australian itärannikolla useita päiviä jatkuneet rankkasateet ja niiden aiheuttamat voimakkaat tulvat ovat tuhonneet tuhansia koteja. Tulvavesien saartamia ihmisiä on viety turvaan muun muassa armeijan helikoptereilla ja kumiveneillä.

Paikoittain tulva-alueella on satanut noin metrin verran vettä viikossa, mikä vastaa kahta kolmasosaa tavallisesta vuoden sademäärästä. Tähän mennessä Uuden Etelä-Walesin osavaltiossa on evakuoitu kaikkiaan noin 18  000 ihmistä.

–  Tässä mittakaavassa tilanne on katastrofaalinen ja seuraukset tulevat olemaan vakavat, sanoi osavaltion pääministeri Gladys Berejiklian uutistoimisto AFP:n mukaan.

Tuhannet ihmiset ovat päivien ajan olleet ilman sähköä ja energiayhtiöt ovat varoittaneet, että paikoitellen sähköt saadaan toimimaan vasta loppuviikosta.

Toistaiseksi vakavilta onnettomuuksilta tai loukkaantumisilta on vältytty. Rankkasateiden on ennustettu jatkuvan ainakin keskiviikkoon saakka.

Lue myös:

    Uusimmat