Australiassa osa paikkakunnista luokiteltiin katastrofialueiksi ennätystulvien vuoksi – näin virtaus vei talon ja kengurun mukanaan

Australiassa pahimmat tulvat 50 vuoteen – osa paikkakunnista luokiteltu katastrofialueiksi 1:22
Australiassa tulvii tällä hetkellä monilla paikkakunnilla. Katso hurja näky yläpuolelta löytyvältä videolta.

Australian itärannikkoa ovat piiskanneet viikonloppuna voimakas tuuli ja rankkasateet, jotka ovat saaneet aikaan tulvia monilla paikkakunnilla. 

Viranomaiset ovat kuvailleet tulvia pahimmiksi noin 50 vuoteen. 

Australian suurimmassa kaupungissa Sydneyssä on annettu evakuointimääräys tuhansille ihmisille tulvien ja sateiden vuoksi, ja Uuden Etelä-Walesin osavaltion pohjoisosissa monia paikkakuntia on luokiteltu katastrofialueiksi, uutisoi Australian yleisradioyhtiö.

Viranomaisten mukaan henkilövahinkoja ei ole tähän mennessä raportoitu, mutta vahingoittuneita taloja on arviolta satoja.

Rankkasateiden pelätään yhä voimistuvan, ja kestävän jopa torstaihin asti. 

Monilla alueilla sääolosuhteet ovat aiheuttaneet viivästyksiä rokotejakeluun, esimerkiksi rokotekuljetukset eivät pääse perille poikki olevien teiden vuoksi.

Katso videolta, kuinka Australian tulvavesi huuhtoi mukanaan kokonaisen talon. Myös kenguru joutui tulvaveden varaan, mutta pääsi pelastautumaan kuivalle maalle.

Lue myös:

    Uusimmat