Olet mitä syöt -ohjelma opetti näyttelijä Minna Kivelälle, kuinka suuri vaikutus pienillä muutoksilla voi olla terveyteen.
Näyttelijä ja ohjaaja Minna Kivelä on tottunut epäsäännölliseen elämänrytmiin sekä ruokailun että liikunnan suhteen. Freelancerina Kivelä ei ole myöskään käynyt säännöllisissä terveystarkastuksissa, jotka ovat vakituisissa tehtävissä työskenteleville tuttuja etuja työterveydenhuollossa. Kun Kivelää kysyttiin mukaan Olet mitä syöt -ohjelmaan, hän näki siinä tilaisuuden päästä perinpohjaisesti selville omasta terveydentilastaan.
– En niinkään ajatellut tätä laihdutusohjelmana. Lähdin mukaan terveys edellä. Olen vähän yli 50-vuotias ja ajattelin, että nyt on jo sen verran ikää mittarissa, että olisi hyvä katsoa, missä mennään ja tehdä kaikki mahdolliset testit, hän kertoo MTV Uutisille.
Ennakkoon Kivelä arveli lääkäri Pippa Laukan tutkimuksissa käyvän ilmi, että erilaisissa terveydentilaa mittaavissa arvoissa piisaa kohennettavaa. Testit vahvistivat luulot todeksi, ja Kivelä asetti kilo- ja senttimäärien sijaan tavoitteekseen saada kuvausten päätteeksi parannettua tuloksiaan ja terveyttään.
Parantuneiden testitulosten lisäksi Kivelä sai kuitenkin aikaan myös tuloksia, jotka näkyivät vaa'alla ja mittanauhalla mitattuna. Hän muistelee, että kiloja lähti kuusi ja vyötärö kapeni peräti 11 senttiä.