Nasa palaa vuosikymmenien jälkeen tutkimaan Venusta – "On hämmästyttävää, kuinka vähän tiedämme"

Nasa julkisti suunnitelmansa keskiviikkona. 

Nasa ilmoittaa valinneensa kaksi uutta tehtävää, jotka koskevat maapallon lähintä planeettanaapuria eli Venusta. 

Tehtävät valittiin neljän konseptin joukosta, jotka valittiin viime vuoden helmikuun kilpailussa. 

Tutkimukset Venuksella toteutetaan osana Nasan Discovery-ohjelmaa.  

Venuksella on paljon samoja piirteitä kuin maapallolla ja tutkijoiden mukaan se on voinut olla aurinkokunnan ensimmäinen asutettu maailma, jossa on ollut merta ja ilmasto. 

– On hämmästyttävää, kuinka vähän tiedämme Venuksesta, mutta näiden tehtävien yhteistulokset planeetasta kertovat sen taivaan pilvistä pinnalla olevien tulivuorten läpi sen ytimeen asti, Nasan Discovery-ohjelman johtaja Tom Wagner kertoo tiedotteessa. 

Tehtävät käynnistyvät viimeistään vuonna 2030 

Ensimmäinen tehtävistä kulkee nimellä Davinci +.  Tarkoituksena on mitata planeetan ilmakehän koostumusta, jonka myötä selvitetään muun muassa onko planeetalla koskaan ollut merta.  

Tehtävältä saadaan myös ensimmäiset korkean resoluution kuvat Venuksen geologisista ominaisuuksista. 

Davinci + olisi ensimmäinen Yhdysvaltojen tehtävä Venuksen ilmakehässä vuoden 1978 jälkeen. 

Toinen tehtävä nimeltään Veritas kartoittaa Venuksen pintaa, jonka kautta kyettäisiin määrittelemään planeetan geologista historiaa. Tarkoituksena on selvittää, miksi planeetta kehittyi niin eri tavalla kuin Maa. 

Projektien tehtävien odotetaan käynnistyvän vuosien 2028-2030 välillä. 

Nasa on myöntänyt molemmille projekteista erikseen 500 miljoonaa dollaria, eli yhteensä noin 820 miljoonaa euroa kehitystyöhön.  

Lue myös:

    Uusimmat