Nasa julkaisi hätkähdyttävän kuvan: Australian valtavien maastopalojen savut levinneet jo lähes maailman ympäri

4:06
Tuuli synnytti uuden megapalon Australiassa.

Australian valtavien maastopalojen savut ovat pian kiertäneet maapallon ympäri, kertoo Yhdysvaltain avaruushallinto Nasa.

Savujen leviäminen on havaittavissa Nasan satelliittien ottamista kuvista, jotka on tallennettu joulukuun lopun ja tammikuun alun väliseltä ajalta.

Nasan julkaisemissa kuvissa savut on värjätty turkoosilla ja keltaisella pitoisuuden mukaan.

Massiiviset palot ovat riehuneet maan itärannikolla jo kuukausia, ja levinneet ilmavirtojen mukanaTyynenmeren yli.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Nasan mukaan noin 16 kilometrin korkeuteen stratosfääriin saakka noussut savu voi kulkeutua tuhansia maileja ilmakehässä.

8. tammikuuta mennessä savu oli kulkeutunut ilmavirtojen mukana jo Etelä-Amerikan ylitse, ja sen uskotaan kiertävän maapallon ainakin kertaalleen.

Tähän mennessä savu on aiheuttanut vakavia ilmanlaatuongelmia Australian lisäksi Uudessa-Seelannissa, ja värjännyt taivasta Etelä-Amerikassa saakka.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja