Australian maastopalot tekevät karmaisevaa jälkeä: Lämpötila noussut lähes 50 asteeseen, lomakohteet muuttuneet aavekaupungeiksi – osassa maata julistettu hätätila

Ihmisiä loukussa Australiassa, palot saartavat turisteja rannoille – Suomalainen Elina näki savuverhon, kun lentokone laskeutui maahan 4:05
Ihmisiä loukussa Australiassa, palot saartavat turisteja rannoille – suomalainen Elina näki savuverhon, kun lentokone laskeutui maahan

Australian kaakkoisosissa ennätyskuuma päivä on lietsonut maastopaloja entisestään. Uuden Etelä-Walesin osavaltion pääministeri Gladys Berejiklian sanoi, että aamulla ennakoiduista tilannekuvista pahimmat näyttävät toteutuvan.

Maan suurimman kaupungin Sydneyn sähkönsaanti vaarantui tänään, kun maastopalot tuhosivat sähköverkon kaksi sivuasemaa. Sähkökatkojen riski koskee Uuden Etelä-Walesin muitakin alueita. Ainakin yksi sähköverkon yhteyslinja myös etelänaapuriin, Victorian osavaltioon, on katkennut palojen vuoksi.

Suureen osaan Australian kaakkoiskolkkaa on julistettu hätätila tulipalojen vuoksi, ja yli 100 000:ta ihmistä on opastettu lähtemään kodeistaan kolmessa osavaltiossa. Monet ovatkin totelleet käskyä. Kaakkois-Australian rannikon lomakohteet ovat muuttuneet aavekaupungeiksi.

Sydneyn länsipuolen lähiössä Penrithissä on tänään mitattu Australian historian korkein lämpötila, 48,9 astetta. Kaupungissa on leijunut myös viime kuukausina hyvin tutuksi tullut savusumuverho, jonka vaikutukset hengitysilman laatuun herättävät huolta.

Pääkaupungissa Canberrassa ennätys meni niin ikään rikki, kun lämpötila nousi tänään 44 asteeseen.

Vettä saadaan vain kuuroissa

Sääennusteiden mukaan lämpölukemat voivat kohota sekä Sydneyssä että Canberrassa vieläkin kuumemmaksi. Australiassa on nyt keskikesä.

Suomen Ilmatieteen laitokselta kerrottiin tänään, että sää näyttää jatkuvan Australian itäosissa tavanomaista lämpimämpänä, kun taas maan länsiosissa on vuodenaikaan nähden viileää.

– Aivan Australian kaakkoiskärjessä voi tulla reippaita vesikuuroja. Muualle maan itäosaan näytetään saavan vain vähäisiä kuuroja, kertoi päivystävä meteorologi Hannu Valta.

– Laaja-alaisia sateita ei valitettavasti ole luvassa.

Vallan mukaan lämpötila saattaa laskea Australiassa lauantaina koetuista ennätyshelteistä tilapäisesti, mutta alkavan viikon loppupuolella lämpö on kipuamassa taas korkealle.

Pääministeri kutsui hätiin 3 000 reserviläistä

Jo kuukausien ajan riehuneissa paloissa on syyskuun lopun jälkeen kuollut Australiassa yli 20 ihmistä sekä tuhoutunut tai vaurioitunut yli 1 500 kotia. Noin kaksi kertaa Belgian kokoinen alue on palanut.

Pääministeri Scott Morrison kutsui 3 000 reserviläistä auttamaan vapaaehtoisia pelastajia taistelussa maastopaloja vastaan.

– Tämänpäiväinen päätös laittaa enemmän saappaita maahan, enemmän lentokoneita taivaalle ja laivoja merelle, Morrison sanoi.

Korkea-arvoinen kenraali on nimitetty valvomaan armeijan osallistumista kriisin hoitoon. Armeija on jo kuukausien ajan auttanut muun muassa ilmateitse tehtävässä tiedustelussa ja etsintä- ja pelastustehtävissä. Jo ennen tämän päivän ilmoitusta armeijan väkeä on värvätty mukaan noin parituhatta henkeä.

Pääministeri Morrison on saanut osakseen kovaa arvostelua maastopalokriisin hoidosta. Pääministeri on muun muassa puolustanut tiukasti maansa hiilentuotantoa. Morrison on vakuuttanut Australian pitävän kiinni aiemmin sovituista päästötavoitteista, mutta on torjunut vaatimukset uusista leikkauksista.

Monet närkästyivät myös Morrisonin päätöksestä lähteä lomalle Havaijille samaan aikaan, kun palot ovat riehuneet valtoimenaan. Pääministeri keskeytti lopulta lomansa ja pyysi sitä anteeksi.

Suositulla turistisaarella kaksi kuollut paloissa

Uudessa Etelä-Walesissa on roihunnut noin 130 maastopaloa ja Victoriassa viitisenkymmentä. Palo- ja pelastusviranomaiset ovat varoittaneet, että palot voivat liikkua pelottavan nopeasti äärimmäisten olosuhteiden vuoksi.

Lauantain aikana saatiin suru-uutisia. Etelä-Australiassa sijaitsevalla, turistien suosimalla Kangaroo Islandilla maastopalo vei kahden ihmisen hengen. Kaksikko kuoli, kun tuli jyräsi heidän autonsa ylitse.

Melbournen kaakkoispuolelle Hastingsin satamaan on alkanut saapua ihmisiä, jotka laivasto evakuoi maan kaakkoiskulmasta Mallacootan rannikkotaajamasta. Tuhannet ihmiset päätyivät alueen rannoille saarroksiin paettuaan maastopaloja.

4.1.2020 kello 14.15: Uutista päivitetty viimeisimmillä STT:n tiedoilla. 

Lue myös:

    Uusimmat