Näpäytys postille tehosi: Yli 4000 postikorttia yllätti pienen, pohjoisen paikkakunnan

Itä-Lapissa, Itäisen Jäämerentien varrella sijaitseva pieni Sevettijärven kylä on noussut monen tietoisuuteen Facebookissa leviävän kampanjan ansiosta. Sevettijärven koululle on saapunut reilun viikon aikana yli 4000 postikorttia. 

Lähetä postikortti Sevettijärvelle -kampanjalla pyritään tuomaan Postin palvelut takaisin paikkakunnan asukkaille, sillä kyläläiset ovat olleet ilman omaa Postia elokuusta 2015 lähtien.

Tuolloin paikallinen yrittäjä lopetti kahvilansa pitämisen. Samalla lakkasivat yrittäjän kontolla olleet Postin asiamiespalvelut.

Lähin toimipiste sijaitsee nyt Inarissa, minne on Sevettijärveltä matkaa noin 120 kilometriä.

Sevettijärven koulun rehtori Johanna Nieminen kertoo kampanjan tuoneen mukanaan paljon huomiota kyläläisten tukalaan tilanteeseen.


Vaikuttamista ilman valitusta

Postia on yritetty saada takaisin jo aiemmin. Asian puolesta tehty adressi ei kuitenkaan kerännyt nimiä toivotulla tavalla.

– Tämä on positiivinen tapa vaikuttaa, ja juuri se teki ainakin minuun vaikutuksen. Aina ei tarvitse pyrkiä muuttamaan asioita pahan kautta, pakottamalla tai valittamalla. Niitä voi hoitaa myös tällaisella hauskalla tavalla.

Nieminen kertoo myös oppilaiden suhtautuneen kampanjaan innokkaasti. Monen mielestä korttien laskeminen ja selailu on mielekästä puuhaa.

– He tulevan innoissaan koululle ja kysyvät ensimmäisenä, että paljonko kortteja on tullut ja koska ne lasketaan. Nyt koululle on tullut myös joitain paketteja, mikä tietenkin kiinnostaa oppilaita.

Omaa Postia kaivataan

Rehtorin mukaan palveluiden lähtö on hankaloittanut sevettijärveläisten elämää ja tehnyt Postin kanssa asioimisesta työlästä. Myös tiedotus haja-asutusalueen asukkaiden palveluista on takkuillut.

– Jos tilaa esimerkiksi paketin, täytyy olla postiautoa vastassa juuri sillä kellonlyömällä, kun se sattuu ohi ajamaan. Reittiajo voi olla joskus ajoissa ja joskus myöhässä. Siellä sitten törötetään tien poskessa odottamassa.

– Tiedottaminen on ollut Postin puolelta melko huonoa. Kuulin vasta hiljattain, että postin kanssa voi tehdä sopimuksen kaikkien pakettien lähettämisestä suoraan kotiin.

Postin toimipisteverkostosta vastaava Anna Lehtonen kertoo, että alueen asukkaille on järjestetty erityisiä palveluita, joilla pyritään vähentämään Postin puuttumisesta koituvia haittoja.

Inarin toimipisteeseen saapuneet paketit voi tilata maksutta Sevettijärvelle ja kirjeitä voi lähettää suoraan omasta postilaatikosta.

Yhteistyöehdot eivät houkuttele yrittäjiä

Lehtosen mukaan uutta palveluita järjestävää yhteistyökumppania etsitään parhaillaan. Hänen mukaansa alueella ei kuitenkaan ole yrityksiä, jotka voisivat hoitaa Postin toimintoja.

– Sevettijärvellä ei ole yhteistyökumppania, koska siellä ei ole mitään palveluita. Tämä on kaiken kaikkiaan harmillinen tilanne. Etsimme kumppania ja mielellään palautamme postipalvelut.

Sevettijärven koulun rehtori Nieminen kuitenkin kertoo, että kylällä kyllä on yrityksiä, ja hänen kuulemansa mukaan jopa halukkaita Postin palveluiden järjestäjiä olisi löytynyt.

– Ilmeisesti korvaus on niin pieni, että siitä tulee tappiota yritykselle. Lisäarvo on niin pieni, että palveluita ei kannata järjestää. Tällaisen käsityksen minä olen saanut. 

Lue myös:

    Uusimmat