Näpäytys kansanedustajille: Joululahjaksi puikot ja lankaa – "Olemme hukassa jos juoksemme mummojen roposten perässä"

Velkaantuneiden etuja ajava Velallisten Tuki ry muistaa kansanedustajia joulun kunniaksi pehmeillä paketeilla. Jokainen 200:sta lainsäätäjästä saa tänä vuonna lahjaksi ainakin kutomapuikot ja villalankaa.

Yhdistyksen varapuheenjohtaja ja tiedottaja Hilkka Laikko kertoo, että tempauksella pyrittiin muistuttamaan lainsäätäjiä valtiontalouden prioriteeteista.

– Jos taistelemme harmaata taloutta vastaan juoksemalla neljän euron hampurilaisten, kuuden euron pitsojen tai sukkia kutomalla muutaman roposen tienaavien mummojen perässä, me olemme pahasti hukassa, hän valottaa tempuksen taustoja.

Marraskuussa yhdistysrekisteriin päässeen Velallisten Tuki ry:n varapuheenjohtajan mukaan harmaata taloutta kitkiessä tulisi sen sijaan kiinnittää huomiota erityisesti suomalaisilta velkoja periviin yhtiöihin ja pankkeihin, jotka ovat naisen mukaan kierrättäneet vähävaraisten ahdingolla tekemiään voittoja veroparatiiseihin.

Nainen hyökkää kärkkäästi myös koko velanperintäjärjestelmää vastaan. Se on Laikon mukaan jo itsessään merkittävä syy sille, miksi Suomessa ylipäätään ajaudutaan velkakierteisiin.

"Velasta kovempi rangaistus kuin murhasta"

Laikko kertoo kuulleensa yhdistysaktiivina karuja kertomuksia siitä, miten muutamien kymmenten eurojen suuruinen velka on paisunut perintäyhtiöiden perimien kulujen ja -korkojen kertyessä moninkertaiseksi alkuperäiseen summaan verrattuna.

– On ollut esimerkiksi tapaus, jossa velan pääoma on ollut 49 euroa, mutta kuluja on korkoineen päivineen kertynyt yhteensä 1449 euroa.

– Samoin olen nähnyt terveyskeskuslaskuja, joissa 18 euron maksu on muodostunut yli 900 euron arvoiseksi. 

Laikon mukaan vastaavia tapauksia on tuhansittain. 

Valtakunnanvoudinviraston tietojen mukaan vuoden 2016 ensimmäisellä puoliskolla oli ulosotossa yli 440 000 velallista, joista valtaosa oli luonnollisia henkilöitä. 

Suomen Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöisiä oli syyskuun lopussa puolestaan jopa 374 000.

– Koko velkaongelma koskee siis miltei miljoonaa, eli lähes viidesosaa suomalaisista, Laikko summaa.

– Tämä järjestelmä tekee velkaongelmaisia, hän lataa.

Laikko nostaa esimerkiksi 1990-luvun laman aikana velkaantuneet, jotka ovat naisen mukaan joutuneet perintäkulujen ja korkojen vuoksi kärsimään ”kovemman rangaistuksen kuin murhasta tuomitut.”

– 90-luvulla velkaantuneilla piina on kestänyt jo 25 vuotta, eikä loppua näy. Murhasta saa Suomessa keskimäärin 14 vuoden tuomion.

Lue myös:

    Uusimmat