Nanna Karalahti 33 vuotta! Aviomies Jere Karalahti riensi onnittelemaan omintakeisella tyylillään – julkaisi velmun kuvan vaimostaan

8:37
Nanna ja Jere Karalahti kertoivat perhe-elämästään keväällä Vappu ja Marja Liven haastattelussa

Entinen jääkiekkoilija Jere Karalahti onnitteli Nanna-vaimoaan tämän syntymäpäivänä omintakeisella tyylillään sosiaalisessa mediassa.

Somevaikuttaja ja hyvinvointiyrittäjä Nanna Karalahti täytti 8. joulukuuta 33 vuotta. Ex-kiekkoilija Jere Karalahti julkaisikin heti aamusta vaimolleen onnittelut Instagram-tilillään.

Karalahdet ovat viihtyneet koko perheen voimin jo pidemmän aikaa Espanjassa, ja Jere julkaisi Instagramissa aurinkoisen selfien, jossa etualalla on hän itse. Nanna on puolestaan taka-alalla velmu ilme kasvoillaan.

– Jokaisen suurmiehen takana on vahva nainen. Hyvää syntymäpäivää maailman vahvimmalle naiselle! Jeren onnittelut vaimolleen kuuluivat.

Karalahdet avioituivat vuonna 2015. Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta: 4-vuotias Jax ja 2-vuotias Alexia.

Myös Nanna Karalahti julkaisi omalla Instagram-tilillään päivityksen, jossa hän kertoo ajatuksiaan syntymäpäivästään. Karalahti aloittaa pitkän kirjoituksensa toteamalla, että on ihanaa olla 33-vuotias. Hän kertoo myös oppineensa kuluneen vuoden aikana paljon itsestään.

– Tuntuu siltä, että olen juuri tänään epäaikuisempi ja epäkypsempi kun aiemmin, mutta olen enemmän oma itseni. Juuri nyt tänään on ihana herätä omana itsenään. Näissä nahoissa, tässä mielessä ja sielunmaisemassa. Tänään olen kiitollinen siitä, että saan olla minä, Nanna hehkuttaa.

Päivityksessään hän kiittää myös kaikki, jotka ovat nostaneet häntä hänen elämänsä polulla ylöspäin.

– Kun elämä-nimistä peliä alkaa tosiaan pelata, huomaa kuinka slaidissa saa jotain mutkia ajella ja kuinka syviä rotkoja tielle sattuukaan. Samalla pääsee myös huipulle ihastelemaan kauneutta. Elämää ei voi pelata ilman tunteita. Kyydistä putoaa, jos alkaa itse ohjaamaan. Elämää pelataan vain tänään, pohtii Karalahti ja kertoo antavansa itselleen parhaan mahdollisen syntymäpäivälahjan.

– Heittäydyn taas pikkasen huolettomammin elämälle. Kuin nuori minä. Ja ehkä käyn Hermesin liikkeessä, hän vielä vitsailee päivityksensä lopuksi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja