Nämä tiukennetut säädökset astuvat voimaan eläinten tuonnissa vuoden alusta
Eläintautilain uudistus antaa viranomaisille lisää työkaluja eläinten laittoman tuonnin hillitsemiseksi. 1. tammikuuta 2022 voimaan tulevan lain mukaan eläimen tuoja voi saada laittomasta tuonnista EU:n sisämarkkinoilta 300–5 000 euron seuraamusmaksun.
Eläimen tuoja vastaa tuontivaatimusten noudattamisesta.
Seuraamusmaksun voi jatkossa määrätä aluehallintovirasto tai Tulli.
– Keskeisimmät vaatimukset ovat eläimen tunnistusmerkintä, kuten mikrosiru tai linnuilla jalkarengas, hevosen passi tai lemmikin EU-passi ja eläimen vaihtaessa omistajaa myös TRACES-todistus, sanoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Sari Haikka.
Vaatimukset siis koskevat myös esimerkiksi lemmikiksi toisesta EU-maasta tuotavaa koiranpentua. Eläimen passin täytyy täsmätä sirutunnisteeseen ja sisältää merkinnät viranomaistoimin vastustettavista eläintaudeista, kuten rabieksesta ja ekinokokkoosista. Jos eläin vaihtaa omistajaa, täytyy näiden lisäksi tuojalla olla eläimestä TRACES-terveystodistus, jonka lähtömaan eläinlääkäri on laatinut kaksi vuorokautta ennen tuontia.
Tarkemmat vaatimukset EU-maista, Norjasta ja Sveitsistä tuotaville eläimille löytyvät Ruokaviraston verkkosivuilta.
Esimerkiksi rabies on myös ihmiselle vaarallinen tauti, joka johtaa oireisena käytännössä aina kuolemaan. Eläinten tuontivaatimusten tavoitteena on suojella sekä eläimiä että ihmisiä vakavien tautien leviämiseltä ja varmistaa, että eläimet on kasvatettu ja hoidettu asianmukaisesti ennen tuontia.
– Lemmikkien salakuljetuksesta ja laittomasta tuonnista on tiedotettu ja puhuttu julkisuudessa jo monta vuotta, mutta se ei ole kitkenyt laitonta lemmikkikauppaa. Nyt lakimuutoksen myötä ollaan tilanteessa, että laittomasta eläintuonnista määrätään eläimen tuojalle seuraamusmaksu jo ilman poliisitutkintaa, Haikka toteaa.
Lähde: Aluehallintoviraston tiedote.
Uusimmat
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
Lataa lisää