Nämä suomalaistähdet suuntaavat MM-halliyleisurheiluun – "Suurin joukkue sitten vuoden 1993"

Sara Kuivisto juoksi uuden sisäratojen Suomen ennätyksen 3:14
Sara Kuivisto juoksi uuden sisäratojen Suomen ennätyksen maaliskuun alussa.

Suomi lähtee seitsemän urheilijan joukkueella yleisurheilun halliratojen MM-kilpailuihin, kertoi Urheiluliitto tiistaina. Kisat käydään Serbian Belgradissa 18.–20. maaliskuuta.

Suomea edustavat Lotta Kemppinen 60 metrillä, Sara Kuivisto 1 500 metrillä, Reetta Hurske ja Ilari Manninen 60 metrin aitajuoksussa, Kristian Pulli pituushypyssä sekä Kristiina Mäkelä ja Senni Salminen kolmiloikassa. Maria Huntingtonilla oli paikka MM-kisojen viisiotteluun, mutta hän jää pois akillesjännevaivan takia.

Joukkue saattaa täydentyä vielä Kansainvälisen yleisurheiluliiton (WA) rankingin perusteella.

– Kaikki joukkueeseen nimetyt urheilijat ovat virittäneet hallikauden parasta kuntoaan juuri MM-halliin. Näkymä on hyvä ja MM-kilpailut sytyttävät, Urheiluliiton huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen sanoo.

– Joukkueen urheilijamääräkin on ilahduttavan suuri. Näin suurta joukkuetta ei MM-halleihin ole Suomesta lähetetty sitten vuoden 1993.

Senni Salmisen nilkka pyörähti Pariisin ensimmäisessä kilpailusuorituksessa 0:47
Senni Salmisen nilkka pyörähti Pariisin hallikisassa.


Lue myös:

    Uusimmat