Nämä sairaudet voivat ilmetä silmissä
Erilaiset sairaudet saattavat näkyä ihmisen silmissä. Avuksi tarvitaan kuitenkin lääkäri, sillä muutoksia ei yleensä näe paljain silmin eikä silmänpohjasta lainkaan. Oireitakaan ei välttämättä ole.
– Silmän näköhermo ja verkkokalvo toimivat, kun verisuonet ovat terveitä. Siten kaikki sairaudet, jotka vaikuttavat verisuonten kuntoon, voivat ilmetä silmissä. Tällaisia ovat esimerkiksi diabetes, verenpainetauti, sidekudossairaudet, leukemian kaltaiset vaikeat veritaudit sekä infektiotaudit, kuten AIDS, silmätautiopin dosentti ja osastonylilääkäri Paula Summanen kertoo.
Verisuoniin vaikuttavien sairauksien aiheuttamat muutokset tapahtuvat verkkokalvolla ja näköhermossa.
– Paljain silmin niitä ei voi nähdä. Silmä on kuin pyöreä kamera, jonka perimmäisessä takaosassa verkkokalvo eli "kameran filmi" sijaitsee. Filmin sisältämän tiedon aivoille aistittavaksi vie näköhermo. Koska verkkokalvo on laaja, niin siellä tapahtuvan muutoksen täytyy olla hyvin iso ja aivan keskellä verkkokalvoa, jotta se aiheuttaisi oireita ja henkilö itse sen huomaisi. Oireita ovat lähinnä häiriöalue näkökentässä, viivojen vääristyminen tai tarkan näön häiriöt.
– Vuosiin en kohdannut potilaita, joilla esimerkiksi pelkät verenpainemuutokset olisivat edellä mainitulla tavalla vaikuttaneet näköön. Viime aikoina lisääntyneet stressi, kiire ja huoli ovat kuitenkin muuttaneet asian.
Äkillinen näön heikkeneminen verkkokalvon laskimotukoksen johdosta on useimmiten koholla olevan verenpaineen aiheuttama.
– Muita syitä ovat niin sanotun metabolisen oireyhtymän piirteet eli koholla oleva verensokeri, epäedulliset rasvat veressä ja keskivartalolihavuus.
Diabeetikoilla silmänpohjan muutoksia
Muutosten kehittyminen silmänpohjasta havaittaviksi vie useimpien sairauksien kohdalla vuosia, jopa vuosikymmeniä.
– Siksi esimerkiksi verenpainetautia ei voida diagnosoida silmänpohjasta, vaan sen määrittämiseksi mitataan verenpainetta.
– Toisaalta esimerkiksi diabetesta sairastavilta tutkitaan silmänpohjat säännöllisesti vuoden–kolmen vuoden välein. Tässä tapauksessa seulonta kannattaa, koska silmänpohjan muutosten tiedetään olevan varsin yleisiä diabetesta sairastavilla. Niitä voidaan hoitaa eikä oireita jäädä odottamaan, Summanen selittää.
Syövät harvinaisia
Muutokset silmässä voivat kertoa myös reumataudeista ja sidekudossairauksista.
– Selkärankareumaan ja lasten reumaan liittyy värikalvontulehdusta. Sjögrenin sairauteen puolestaan liittyy vaikea-asteista silmien kuivumista, joka yleistyy kaikilla ikää myöten.
Myös syövän voi havaita silmistä, jos kasvain lähettää niihin etäpesäkkeitä.
– Verkkokalvon alaisessa kudoksessa on hyvin paljon verisuonia, mikä mahdollistaa syöpäsolujen kulkeutumisen suonikalvoon. Tämä on kuitenkin äärimmäisen harvinaista.
– Silmässä on myös oma syöpänsä, ihomelanoomalle sukua oleva suonikalvoston tummasolusyöpä. Se todetaan vuosittain noin 70 henkilöllä. Pienet lapset voivat puolestaan sairastua niin sanottuun varhaissolusyöpään. Jos sitä esiintyy suvussa, lapset seulotaan.
Kokkareita aivohalvauksen yhteydessä
Myös riski saada aivoverenkiertohäiriö eli aivohalvaus saattaa olla silmistä pääteltävissä.
– Kun sydämen läpistä tai kaulavaltimoiden rasvakertymästä irtoaa kokkareita eli niin sanottuja emboluksia, ne voivat kulkeutua myös silmänpohjaan. Siellä ne näkyvät niin sanottuina Hollenhorstin kiteinä tai kalkkikokkareina. Embolukset ovat vaaran merkki, Summanen kertoo.
Kokkareen kulkeutuessa verkkokalvon keskusvaltimoon näkökenttä muuttuu vaaleaksi tai tummaksi.
– Tällainen silmän verenkiertohäiriö voi olla ohimenevä, jolloin se kestää yleensä muutamia minuutteja, joskus jopa puoli tuntia, tai sitten näkö voi jäädä pysyvästi alentuneeksi. Näissä tilanteissa tulee hakeutua pikaisesti tutkimukseen ja hoitoon. Mikäli ilmaantuu tyypillisiä aivohalvauksen oireita eli suupieli alkaa roikkua, puhe puuroutuu tai kädestä putoaa siinä pidelty esine, on soitettava kiireesti hätänumeroon ja mentävä neurologian poliklinikalle.
– Jos lääkäri näkee silmänpohjassa näitä emboluskokkareita, oireettomankin potilaan kaulasuonet on tutkittava ja tehtävä EKG. Kun selviää, mikä kokkareita kylvää, voidaan estää niiden eteneminen aivoverisuoniin.
Uusimmat
-
15:41
Poliisi epäilee neljää ihmistä nuoren naisen murhasta Oulun Hiirosessa – tutkinnan aluksi jutussa oli seitsemän epäiltyä
-
15:40
Suora lähetys juuri nyt: Orpo kommentoi hallitusneuvotteluja Säätytalolla – "Kaikki tavallaan vähän seisoo ja odottaa"
-
15:23
Ukraina on iskenyt venäläiskohteisiin Berdjanskin satamakaupungissa: "Vapauttaminen lähestyy" – MTV seuraa sotaa
-
15:18
Iivo Niskaselta erikoisratkaisu – maastohiihdon maajoukkuetta karsittiin
-
15:14
Urheilullinen Love Island -sinkku Tiila, 30, rakastaa kamppailulajeja – tällaista kumppania määrätietoinen nainen etsii rinnalleen
-
15:12
Näin Donald Trump kommentoi Joe Bidenin kaatumista
-
15:00
Esapekka Lappi kärkitaistossa MM-rallissa, selvitti taktiikkaansa – "Toivottavasti maksaa itsensä takaisin"
-
15:00
Maineikkaasta "eliittilukiosta" valmistuva Sofia toivoo, että arvosanoista ei stressattaisi niin paljon: "Elämä ei lopu siihen"
-
14:36
Tv-kamera ei näyttänyt koko totuutta Kalle Rovanperän hurjasta tilanteesta – lehmä "lensi näyttävästi"
-
14:26
Helsingin poliisin romanioperaation kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, sanoo Poliisihallitus
-
14:26
Tehy ei halua hoitajille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä
-
14:26
Raahen Halloween-murhaaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon – oli syyntakeeton
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
Lataa lisää