Nämä kolme tahoa voivat olla öljymarkkinoita järisyttäneen iskun takana – USA:n todisteet eivät vakuuta suomalaiskapteenia

Kuka iski Saudi-Arabian öljylaitoksiin? Asiantuntija kertoo kolme todennäköisintä syyllistä 8:30
MTV Uutiset Live haastatteli kapteeni Antti Pihlajamaata.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että Saudi-Arabian öljytuotantoa häirinneet iskut tehtiin Jemenistä, Iranista tai Irakista. Maanpuolustuskorkeakoulun kapteeni Antti Pihlajamaa kaipaa kuitenkin lisää todisteita ennen johtopäätösten tekoa.

Saudi-Arabian öljyntuotantoa lauantaina häirinneisiin iskuihin etsitään nyt syyllisiä. Mahdollisesti droneilla ja ilmantorjuntaohjuksilla tehdyt iskut lamauttivat yli puolet öljymahti Saudi-Arabian tuotannosta. 

Iskujen tekijäksi ovat ilmoittautuneet Jemenin huthikapinalliset. Yhdysvaltojen ulkoministeri Mike Pompeo ja hallinnon viranhaltijat ovat syyttäneet teoista Irania. Maanantaina julkaistujen satelliittikuvien mukaan on puolestaan mahdollista, että hyökkäys tehtiin Irakista.

Hutheilla on motiivi, mutta entä kykyä?

Maanpuolustuskorkeakoulun kapteenin Antti Pihlajamaan mukaan Jemenin huthikapinallisilla on iskuun selkeä motiivi. He painostavat Saudi-Arabiaa lopettamaan Jemeniin vuosiakohdistuneet ilmaiskut. Jemenissä on käyty sisällissotaa vuodesta 2015 lähtien.

Pihlajamaa ei kuitenkaan tältä istumalta usko, että hutheilla olisi kykyä suorittaa lauantaina nähdyt iskut.

– Iskuja tehtiin pidemmälle ja laajamittaisemmin kuin aiemmin, ja tarkkuus on ollut todella hyvä. Näistä seikoista ollaan vielä epävarmoja huthikapinallisten osalta.

Iran taustalla myös Irakissa

Iranin syyllisyyden kannalta kysymys on muun muassa siitä, miksi iskut tehtiin juuri nyt.

Viime aikoina Iranin ja Yhdysvaltojen suhteet ovat lientyneet jopa niin läheisiksi, että Iranin presidentin Hassan Rouhanin ja Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin tapaamista on pidetty mahdollisena. Tänään aamulla Iranin hallinto tosin ilmoitti, ettei tapaamista ole eikä tule.

– Oli iskujen takana kuka tahansa, Iranin voi nähdä hyötyvän siitä, millaisia vaikutuksia Iran voi saada aikaan, Pihlajamaa sanoo.

Irak on kolmas vaihtoehto iskujen lähtöpaikan vuoksi. Tällöin kyseessä voisi mahdollisesti olla jokin Iran-mielinen aseellinen ryhmittymä. Pihlajamaa kuitenkin korostaa, että tässä vaiheessa kaikki on spekulaatiota.

Syyllinen voi jäädä selvittämättä

Yhdysvallat julkaisi maanantaina satelliittikuvia, jotka sen mukaan todistavat iskujen tulleen pohjois- tai luoteissuunnasta. Antti Pihlajamaa ei vakuutu tämänhetkisistä todisteista.

– Kuvien perusteella ei voi vielä tehdä johtopäätöksiä iskusuunnasta. Iskun osumat eivät vielä kerro mistä suunnasta ohjukset, tai mikä ase siinä onkaan ollut käytössä, on laukaistu, Pihlajamaa sanoo.

Pihlajamaa arvioi, että tässä vaiheessa kaikki maat keräävät lisätietoa siitä, mitä oikeasti on tapahtunut. Presidentti Donald Trump on uhannut iskun tekijöitä vastatoimilla, mutta Pihlajamaan mukaan on mahdollista, että todellinen syypää jää selvittämättä.

– Muitakin tällaisia tapauksia on tänä kesänä nähty, esimerkiksi alkukesän tankkeri-iskut Persianlahdella. Ne ovat samalla tavalla jääneet ilman viimeistä vastausta, Pihlajamaa sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat