Kahta öljytankkeria vastaan hyökättiin Omaninlahdella, tekijöiksi epäillään huthikapinallisia – YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu

Kahden jättitankkerin epäillään joutuneen räjähdeiskun kohteeksi Hormuzinsalmessa 2:12

YK:n turvallisuusneuvoston on määrä keskustella tänään tilanteesta Omaninlahdella. Kahden öljytankkerin epäillään joutuneen siellä hyökkäyksen kohteeksi.

Pyynnön turvallisuusneuvoston koollekutsumisesta esitti Yhdysvallat, kerrotaan diplomaattilähteistä.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres sanoi, ettei maailmalla ole varaa suurempaan vastakkainasetteluun alueella. Hänen mukaansa faktat ja vastuut täytyy selvittää.

Norjalaisten merenkulkuviranomaisten mukaan norjalaisomistuksessa olevalla Front Altair -tankkerilla oli kolme räjähdystä. Toinen epäillyn hyökkäyksen kohteeksi joutunut oli japanilaisomistuksessa oleva Kokuka Courageous -tankkeri.

Iran on sanonut pelastaneensa tankkereista yli 40 ihmistä. Yhdysvallat on kyseenalaistanut tämän ja sanonut sen laivaston pelastaneen joitakin tankkereilla olleista, kertoo BBC.

"Iran ei liity tapaukseen"

Omaninlahden tämän päivän tapahtumat osuvat aikaan, jolloin Yhdysvaltain ja Iranin väliset suhteet ovat entisestään huonontuneet. Kun viime kuussa samoilla seuduilla tapahtui hyökkäyksiä tankkereita vastaan, Yhdysvaltain syyttävä sormi osoitti Iraniin päin.

Korkea-arvoinen iranilaisviranomainen sanoi BBC:lle, ettei Iran liity tämän päivän tapahtumiin.

– Joku yrittää horjuttaa Iranin ja kansainvälisen yhteisön välisiä suhteita, viranomainen lisäsi.

Yhdysvaltain virkaa tekevä YK-suurlähettiläs Jonathan Cohen sanoi, että kenenkään tekemää hyökkäystä kaupallista merenkulkua vastaan on mahdoton hyväksyä.

Toukokuussa kaksi saudiarabialaista, yksi norjalainen ja yksi Arabiemiirikuntien öljytankkeri vahingoittui hyökkäyksestä Omaninlahdella Arabiemiirikuntien edustalla. Tapausta ei ole pystytty selvittämään.

Ei välitöntä sodan uhkaa

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Toni Alaranta ei usko torstain iskujen sytyttävän sotaa.

– En usko, että tästä nyt vielä lähtee, mutta jokainen tällainen yksittäinen tapaus sitä vaaraa tietysti lisää. En välttämättä sanoisi, että tämä on nyt se ratkaiseva asia, Alaranta kertoi STT:lle.

Nähtäväksi Alarannan mukaan jää, miten Saudi-Arabia ja Yhdysvallat näihin tapahtumiin reagoivat.

Alarannan mukaan torstain iskut ovat yksi tapahtuma laajemmassa tapahtumien ketjussa. Hän näkee myös näiden iskujen liittyvän Jemenissä käynnissä olevaan sotaan.

– Saudi-Arabian ja huthikapinallisten välisiin juttuihinhan tämä liittyy. Huthikapinallisten oletetaan näidenkin iskujen takana minun käsitykseni mukaan olevan.

Alarannan mukaan näyttäisi siltä, että edelliset sabotaasit öljyjalostamoihin ja -putkiin sekä viimeisimpänä iskut saudiarabialaiselle lentokentälle olisivat huthikapinallisten tekosia.

Huthikapinallisten pyrkimykset liittyvät Jemenin sisäiseen tilanteeseen.

Kiristää tilannetta

Jemenin konfliktilla on Alarannan mukaan myös seurannaisvaikutuksia Iranin ja Yhdysvaltain jo valmiiksi kiristyneeseen tilanteeseen.

Yhdysvallat ja Saudi-Arabia ovat Alarannan mukaan esittäneet virallisilta tahoiltaan alueen tapahtumat suoraan Iranin käymänä sotana.

– Tutkimuksissa on oltu paljon sitä mieltä, että yhteys ei ole niin suora. Nämä huthikapinalliset ovat varsin omanlainen ja itsenäinen toimija, vaikka niillä jonkin verran Iranin tukea onkin, Alaranta tarkentaa.

Juttua täydennetty Alarannan kommenteilla kello 21.09.

Lue myös:

    Uusimmat