Nämä asiat voivat aiheuttaa nikamien virheasentoja
Jäsenkorjauksessa hoidetaan nikamien virheasentoja. Virheasennot saattavat kuitenkin tulla takaisin, mikäli omia toimintamallejaan ei korjaa, sanoo jäsenkorjaaja Karola Känsälä.
Nikamien virheasentojen uusiutumista voi usein välttää muuttamalla omia toimintamallejaan.
– Jos esimerkiksi vaivat ovat työperäisiä, kannattaa työasentoa tai tietokoneen sijaintia muuttaa. Jos kone esimerkiksi on vinossa, ja ihminen istuu aina samassa vinossa asennossa, nikamat voivat mennä virheasentoon, Karola Känsälä kertoo.
Myös laiskuus saattaa kostautua.
– Moni käyttää työtuoliaan potkulautana, ja rullailee sillä hakemaan tavaroita sen sijaan, että nousisi tuolilta ylös. Potkuttelu ei tee hyvää polville, Känsälä huomauttaa.
Aina syyt virheasentoihin eivät ole selkeitä. Tällaisissa tapauksissa Känsälä pyrkii kyselemään asiakkaalta, muistaako tämä toimivansa usein samalla tavalla. Myös jäsenkorjausta tukeva omahoito on aina tärkeää.
– Liikunta, venyttely ja riittävä lepo ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita muistaa. Ihminen ei ole kone. Kaiken kaikkiaan elämän tulisi olla tasapainoista.
Kuva: Colourbox.com
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää