Näkökulma: Suomi-kiekon tyhjiö näkyy armotta Nuorissa Leijonissa – menestys yhden kortin varassa

Ennen turnausta Suomen joukkueen päävalmentaja Antti Pennanen nimesi avoimesti Nuorten Leijonien tähtipelaajat. Niitä oli kaksi.

Anton Lundell ja Ville Heinola.

Lundellin valinta oli ilmiselvä. 19-vuotias HIFK-hyökkääjä on ollut syksyn aikana loistoiskussa kotoisessa SM-liigassa. Lundell on Suomen joukkueen suunnannäyttäjä ja kokonaisvaltainen johtaja. Hän on se, johon katseet kohdistuivat.

Heinolan valinnan saattoi perustella jo Saksa-ottelussa. Heinola otti välittömästi Suomen puolustuksen johtajan kapulan haltuunsa. Avauspelin rohkaiseva viesti vain palvelee jatkoa ajatellen.

LUE: NHL-huippulupaus nosti heti päätään Nuorissa Leijonissa – Antti Pennanen listasi isoimmat onnistujat

Sitten tulee hiljaista.

Kun Pennaselta tiedusteli Suomen joukkueen vahvuuksia, hän puhui joukkueesta. Kerta toisensa jälkeen.

Pari täytesanaa, joukkue. Täytesanoja, joukkue. 

Tämä siksi, koska Suomen MM-kisamenestys nojaa täysin yhteistyöjääkiekkoon.

***

Antti Pennanen on tällä hetkellä yksi Suomi-kiekon vaikutusvaltaisimmista suunnannäyttäjistä. Hänellä on iso rooli siinä, kun suomalaista peli-identiteettiä viedään eteenpäin. Hän on kasvanut Jukka Jalosen suojeluviitan alla, ja hän on se, jota viedään nyt Jalosen mantelinperijäksi A-maajoukkueen johtoon.

Nyt Pennanen on ikään kuin kivijalka Nuorten Leijonien omakotitalossa.

Suomen on haettava kilpailuetu pelistä, ei yksilöistä.

Heijastukset näkyivät jo vuosi sitten Tshekissä pelatuissa nuorten MM-kisoissa. Tuolloin Raimo Helmisen johdolla Suomi esiintyi hyvin ailahtelevasti. Pelistä ei meinannut löytyä selkeitä tukirakenteita.

Ennen kaikkea Suomen joukkueesta paistoi läpi laadun puute.

Se ei ole kadonnut minnekään.

Jos Suomella olisi kovan luokan ratkaisijoita, Pennanen olisi käyttänyt tähtien kohdalla monikkomuotoilua. Hän olisi todennäköisesti puhunut terävästä kärjestä.

Nyt tehot lepäävät ohuiden hartioiden varassa. Suomi uhkaa jäädä ujostelijan rooliin, kun vastaan asettuu Kanadan, USA:n tai Venäjän kaltaisia mahtimaita.

***

Suomella ei ole Kaapo Kakkoa tai Patrik Puistolaa, joka loisti viime vuoden turnauksessa. Eikä Aatu Rätyä, jota ehdittiin pitää jopa potentiaalisena NHL:n ykkösvarauksena.

Kakko keskittyy NHL:ään, kun taas Puistola ja Räty ovat kadonneet kuvasta. Puistola oli kuin varjo itsestään syksyn SM-liigaotteluissa. Räty taas ei ole pystynyt vakiinnuttamaan asemaansa Kärppien liigamiehistössä. A-junioreissa annetut olivat niin laihoja, ettei hän mahtunut Pennasen suunnitelmiin.

Sebastian Ahon, Patrik Laineen, Miro Heiskasen ja Mikko Rantasen esiinmarssien jälkeen Suomi-kiekon kärkituotantoon on tullut aukko. Nimet ovat vain vähentymään päin.

Brad Lambert edustaa kirkasta tulevaisuutta. Hän saattaa väläytellä jo tämän vuoden kisoissa. 

Häntä ei voi kuitenkaan laskea vielä tähtiluokan ratkaisijaksi. Lambertin pääturnaus on ohjelmassa vasta vuoden päästä.

Roni Hirvonen on kelpo luokan pelaaja. Roby Järventie on parhaimmillaan kliininen viimeistelijä. Ongelma vain on se, että hän on tällä hetkellä kadoksissa.

Juuso Pärssinen kantaa moiteetta oman ruutunsa, mutta hän ei ole käänteen tekevä pelaaja.

Tyhjiö näkyy.

Poikkeava yksilötaito, eli tähtiosaaminen, rajoittuu kahteen pelaajaan.

***

Tämän takia Pennanen puhuu joukkueesta. Jotta Suomi voi menestyä, sen on toteutettava pieneen kaukaloon modifioitua Meidän peliä optimaalisella tavalla. Sen on syötävä vastustajien vahvuuksia pois pelivalinnoilla, rytmittämisellä sekä tiiviillä viisikkopuolustamisella.

Saksa-ottelussa mikään näistä ei toteutunut parhaalla mahdollisella tavalla. Rytmit näkyivät välillä, ja Suomi pystyi luomaan kontrollihyökkäysten kautta kelvollisen määrän tekopaikkoja. Mutta samalla peli rakoili ja Saksa sai nopeilla käännöillä huipputontteja Suomen päätyyn.

Kolmen ketjun joukkue pystyi aidosti haastamaan Suomen. 

Nuorille Leijonille alkusarjan ohjelma on enemmän kuin optimaalinen. Saksa, Sveitsi ja Slovakia ovat hyviä valmistavia joukkueita ennen tositestiä, joka tulee alkulohkon päätösottelussa Kanadaa vastaan.

Tuo ottelu kertoo sen, mistä tämänvuotisen Suomen joukkueen kohdalla puhutaan. Eli. Pystyykö Suomi horjuttamaan joukkueena vahvempia yksilölaumoja?

Ja ennen kaikkea: ketkä ovat tämän joukkueen mikkolehtoset, sakarimanniset ja markoanttilat?

Pelin yllä ei ole niinkään huolestuttavia kysymysmerkkejä. Ratkaisijoiden kohdalla sitäkin enemmän.